Kuplia

Lasten syntymät ovat tehneet minusta herkkähipiäisen nössön. Tämä ominaisuuteni on vain pahentunut koko ajan. Ei onnistu kauhuelokuvan katsominen, kun usein uutisetkin ovat liikaa. Toissailtana selasin TV:n kanavia ja sieltä tuli dokumentti natsisaksasta. Viisi minuuttia ja olen kaksi päivää nähnyt ruumiskasoja joka kerta, kun laitan silmät kiinni.

Mies sanoi, että historia pitää tuntea. Muuten teemme ihmisinä samoja virheitä uudestaan. Uskon, että tämä on totuus. Minä en vain kestä kaikkea totuutta. Minun on ehkä pakko sulkeutua syvemmin omaan kotikuplaani, jossa suurimmat ongelmat ovat sekainen vaatehuone ja riittämätön pyykinkuivaustila. Pitäisikö karsia lisää kirjoja vai ei. Olen kuin Rölli-peikko, joka luettuaan Kauheus ja hirveys-lehteä joutuu menemään itse itseään piiloon sängyn alle.

Koti on mukava kupla. Tämän on huomannut myös kaksivuotias, joka usein sanoo "mennään kotiin". Aina kun olemme liikkeellä, jopa joskus varmuuden vuoksi jo kotona olleessaan. Olemme on onnekkaita, sillä meillä on koti. Koti, ruokaa kaapissa, vaatteita ja viihdykkeitä. Ihana perhe.

Olen päättänyt olla tuhlaamatta aikaa enää sen miettimiseen, että mitä meiltä puuttuu. Se on harha. Olematon kangastus autiomaassa. Väreilevä kuva aurinkomatkoista, sisustuksesta, merkkitavaroista, upeasta uranaisesta. Ihmisestä ei tee onnellista loputon kujanjuoksu suuremman ja paremman perässä.

Meillä on jo kaikkea. Perustarpeista huolehtiminen riittää. Nakkikeittoa ja puhtaat petivaatteet. Tämä on ajatusmalli, joka oli minulle ennen vieras, mutta jonka olen päättänyt tietoisesti opetella. Tässäkään ei kuitenkaan ole syytä mennä liiallisuuksiin. On löydettävä jonkinlainen keskitie.

Hullu on kuitenkin tämä maailma, jos sitä uskaltaa ajatella. Rikas nirsoilee ruoasta, josta joku vain haaveilee. Samalla ruokaa menee roskiin tonneittain. Ihmisten ahneus on rajaton. Kaikkein kipeintä tekee huomata ahneus siinäkin, joka näkyy peilistä. Siinä nössössä. Omastaan on vaikeaa jakaa.

Tosielämän Urpo ja Turbo kauppaa Torissa kapselikeitintä, joka oli pari vuotta sitten pakko saada. Ja ottaa itsestään belfien. Kuvan ahteristaan. Haaveilee extreme harrastuksista ja aloittaa huomenna Nutrilett kuurin. Merkkaa kalenterin täyteen menoja. Se tekee hänestä tärkeän. Elää omassa kuplassaan.

Kuolinkaksio

Kirje sinulle rakas ystävä maailman toisella laidalla. Niin kaukana.

Viitaten edelliseen Skype keskusteluun kuolinkaksiosta.

Tiedän, että minun on vaikeaa ymmärtää sinua. Elät täysin toisessa todellisuudessa. Toisella puolella maailmaa yksin vuokralla miljoonakaupungissa. Minä täällä perähikiällä omakotitalossa kuuden muun ihmisen kanssa.

Ymmärrän kuitenkin irtonaisuuden tunteen. Sen tunteen, että juuret ovat irti maasta ja niitä ei voi betonin ja asfaltin sekaan istuttaa. Kerran maalainen, aina maalainen.

En siltikään ole varma siitä, onko kuolinkaksion ostaminen pieneltä kotipaikkakunnalta oikea ratkaisu. Sinänsä olisi jotain pysyvää, jos ei muuta niin velka ja yhtiövastike. Osoite jossain. Muistikuva kylän ainoasta grillistä, kirkkotiestä, järvestä ja hiljaisuudesta kotitalon rappusilla. Rakkaista, jotka asuvat siellä. Tunteesta saunan jälkeen.

Siltikin olen sitä mieltä, että kolmekymppisenä ei vielä ole aika murehtia, onko paikkaa mihin voi köyhänä eläkeläisenä vetäytyä kuolemaan, niin kuin eläin metsään. Yksin. Nuolla ensin hieman haavojaan ja sitten kupsahtaa kuolinkaksion nurkkaan. Harvalla ihmisellä on yhtä valoisat tulevaisuudennäkymät.

Jos kuitenkin päädyt ostamaan kuolinkaksion niin varaa ihmeessä arkku samalla. Siinä jos valmiiksi nukkuisi. Ei tulisi ihmisille turhaa vaivaa. Jokohan arkkuja saa nettikaupasta?

Ehkä kuitenkin pyydän vielä miettimään. Voi olla, että elämä yllättää. Onhan se tilastollisesti yllättynyt ennenkin. Mieti missä olet nyt. Olet jo nyt nähnyt enemmän kuin moni koko elämänsä aikana.

Onko koti pysyvyyden symboli? Psyykkinen turvapaikka? Pesänrakennusvietti on syvällä ihmisyydessä, lakanamajojen kyhäily alkaa jo ennen kuin osaamme kunnolla keskustellakaan. Havittelemme aina vaan isompaa majaa ja luomme ympärillemme suojamuurin tavarasta?

Voiko olla irtonaisena onnellinen? Silloin on vapaa. Irti vinhasti pyörivästä velkapyörästä, stressistä, velvollisuudesta ja huolesta.

Itse olen alkanut kyseenalaistaa oravanpyörän, jossa me täällä hyvinvointiyhteiskunnassa elämme. Koti, perhe, auto, isompi koti, isompi perhe, isompi auto. Minibussi, jättilaina, kivilinna spa-osastolla? (Viiden lapsen äitinä olen huomannut, että lapsi peseytyy hyvin muoviammeessa, jossa minutkin on joskus pesty.)

Ja sitten joskus, kuolinkaksio rivarista saunalla?
Tekeekö kuolinkaksion omistaminen sinut varmasti onnellisemmaksi? En usko. Tieto siitä mihin on menossa? Kolmekymppisestä suoraa tietä köyhäksi eläkeläiseksi kuolemaan? Joko ostan adressin?

Ikävä on sinua! Olet ihana ystävä. On mukavaa,  että on ystävä, joka on enemmän pessimisti kuin minä. Ennen luulin, että se ei ole mahdollista. Odotan kesää, että näemme. Voin tarjota sulle grillillä ranet. Ei lotota, kun ei voiteta kuitenkaan. Voit soittaa mulle virren kuolema kategoriasta. Sitten voidaan halata. Koska olet lähellä.

Terkuin tiedät kyllä kuka.

Jaksaa ja jaksaa

Käytin auton katsastuksessa. Ei mennyt läpi.

Onneksi äitejä ei tarvitse käyttää katsastuksessa. Se olisi noloa.  Moottori yskii, satunnaisesti päästöarvot ovat koholla, puskurit roikkuvat ja perä on huolestuttavan löysä. Väljää löytyy sieltä ja täältä.

En ole vieläkään täysin toipunut ala-asteen telinevoimistelusalin traumoista. Pahinta olivat kuitenkin yläasteen aerobic-tunnit ysäribiisien tahtiin, kun tottumattomana en saanut millään käsiä ja jalkoja liikkumaan eri tahtiin. Se oli hirvittävää. Olisin halunnut maastoutua homeelta haisevan maapohjahallin välinevarastoon.

Liikunta kuitenkin tekisi todella hyvää. Käytettäviä tekosyitä on todella paljon, vauva, muut neljä lasta, kotityöt ja milloin mikäkin. Todenmukainen syy on laiskuus. En tahdo millään saada itseäni liikkeelle.

Kaikki asiat eivät ole kaikkia varten. En näe edelleenkään itseäni varaamassa paikkaa - eturivistä keskeltä - tiukoissa trikoissa pumppitunnilla. Siinäpä vasta olisikin näky, väärässä tahdissa sätkivä makkara, liian tiukassa kuoressa.

Olen kuitenkin kokeillut lajeja, joista ehkä melkein pidän. Kahvakuula - ihan ok, jos selviää sen tunteen kanssa, että ei ole ihan varma selviääkö enää koskaan kotiin. Suunnistus - täysin samat perustelut.

Hyötyliikunnan voittanutta ei kuitenkaan ole. Parasta ovat puutyöt, klapien teko. Puu tuoksuu hyvältä, eikä ole syytä pukeutua timmeihin trikoisiin. Paras kaikista on mustikkametsä. Se on paras aika vuodesta. Yksi parhaista tunteista maailmassa on, kun hikisen metsäreissun jälkeen pääsee uimaan viileään järviveteen.

Auto tarvitsee uudet iskarit. Se varmaan hoituu, Mitenköhän saisi potkaistua itseään leviävään hanuriin? Tuntuu, että muilla osa-alueilla asiat hilautuu hitaasti eteenpäin. Talous kohenee, koti kohenee, mutta peilistä en näe sitä mitä haluaisin. Naista, joka olisi täynnä virtaa ja elämänsä kunnossa. Jonka elämä olisi yhtä mustikkametsää.

Roskahaaste

Roskahaaste suoritettu. Siivottiin ranta, jossa oli runsaasti muoviroskaa. Myös lasia ja lasinsiruja oli paljon. Lasiroskat onkin lasten ja eläimien kannalta kurjimmasta päästä. Myös Kaarina, jonka blogista haaste tuli, on kerännyt roskansa. 

Meillä on vieläkin jonkin verran lunta. Roskia paljastuu nyt teiden varsilta, mennään keräilemään vielä sieltäkin.

Pera ja perusasunnot

Vapise Kaisa ja luksuskodit, sillä nyt tulee Pera ja perusasunnot.


Tänään ohjelmassa tutustutaan kolmeen suomalaiseen perusasuntoon. Jakson lopussa raati valitsee yhden asunnoista jatkoon kilpailemaan vuoden perusasunnon halutusta tittelistä.

Ensimmäinen kohde sijaitsee urbaanissa ympäristössä. Kohteena on 1980-luvulla rakennettu kivielementtitalo. Julkisivua kohentamaan on juuri asennettu parvekelasit, muutoin talo on alkuperäinen, kuten kymmenen vastaavaa rakennusta ympärillä. Saunaton kaksio pitää sisällään jänniä ratkaisuja ja on värit on valittu rohkeasti. Eri vuosikymmenten tyylit kohtaavat ennakkoluulottomasti. Kylpyhuoneen värimaailma on hennon vaaleanpunainen, piristykseksi on valittu kukkaloistoa boordin muodossa. Keittiön kaapistot alkuperäiset, pöydäksi valittu pirtinkalusto. Kukkateema toistuu olohuoneen tekstiileissä. Lähtemättömän vaikutuksen tuo lattiapinnan materiaaliksi valittu ruskea muovimatto.

Toinen kohde on osa suomalaista rakennushistoriaa. Kohde on rintamamiestalo rinnetontilla. Remontti alkoi kymmenen vuotta sitten, mutta edelleen kesken sieltä ja täältä. Ehkä valmis ensi vuonna, ehkä ei. Keittiössä vihreäksi maalatut puolipanelit ovat löytäneet parikseen pilviaiheisen tapetit. Sisustus on runsas ja aiheeksi on valittu merellinen Hawaii-teema yhdessä perintöhuonekalujen kanssa. Yläkerrassa pystyy hyvin liikkumaan vain hivenen kumartumalla. Jyrkät portaat alimpaan kerrokseen muistuttavat joka päivä elämän rajallisuudesta.

Uudempaa rakennuskantaa edustaa omakotitalo haja-asutusalueella. Sisustus yhdistelee hauskalla tavalla erilaisia puuta matkivia muovipinnoitteita. Lastenkamareihin on saatu tiivis tunnelma sullomalla useita lapsia tavaroineen samaan pieneen huoneeseen. Elämää suurempi kulmasohva on keskeinen elementti tuvassa (muuta ei sitten mahdukaan). Säilytystilat jatkuvat kaappien päälle ja sänkyjen alle. Saunatilat.... ovat olemassa.

Jatkoon tällä kertaa runsauden sarvi - rintamamiestalo. Tervetuloa mukaan seuraavalla viikolla ohjelmaan Pera ja perusasunnot!

Kohteeseen kolme voi tutustua tarkemmin tulemalla kahville meille.

Yhden naisen vastarintaliike

Suurin osa blogeista, mihin olen törmännyt, käsittelee uusien ihanien hankintojen tekemistä. Uudet ilmeet kotiin ja uutta rytkyä itselle ylle. Lapset puetaan uusiin ihkuihin kuoseihin, söpöä. Ei kun shoppa shoppa shoppa.

Elämä on muuttunut  kertakäyttöiseksi. Ostamme vaatteita roskiin. Aiheesta voi lukea tästä.  Olen kieltämättä joutunut itsekin karsimisen yhteydessä laittamaan vaatteita pois. Kaikki käyttökelpoiset menevät meillä kirppareille, kavereille, lumppukeräykseen ja osasta reikäisiä puuvillavaatteita on tehty rättejä omaan käyttöön. Vaatteiden alkuperää voi myös miettiä. Ovatko ne pienten käsien tekemiä? 

Olen ostanut vuosia vaatteet lähinnä kirppikseltä lapsille. Itselleni olen suurimmaksi osaksi saanut vaatteita käytettynä. Lisäksi olen lainannut vauvan vaatteita.

Vaatetilanne on alkaa olla sopiva. Ehkä edelleen vähän liikaa, mutta mitään ei tule mieleen mitään mitä tarvisisi.

Olen alkuun huhtikuun täydellisessä vaatteiden ostolakossa. Yhden naisen vastarintaliike. En osta yhtään vaatetta itselleni tai lapsille. En edes kirppikseltä. Jos taloustilanne kohenee, voisin syksyllä ostaa lapsille jotain kotimaisilta käsityö yrittäjiltä.

Miehen kanssa vähän naurettiin tälle meidän elämälle. Paljon tavaraa, vähän rahaa. Pyllyaukisia hamstereita. Hyvin menee. Tavaraa vaan kerääntynyt vuosien varrella. Rahat taas on mennyt sitä mukaan, kun on tullutkin. Elämä on laiffii. Onneksi virheistä on lupa oppia. Hirmuisen hyvä säästövinkki on olla ostamatta mitään.

Ilkeä äiti vie lapsilta lelutkin

Leluja. Muovista sälää. Kasoittain pölyä kerääviä pehmoelukoita. Äänileluja, joiden soundi viiltää suoraan hermoon. Viime vuoden hittilelu, se joka tuli - ja meni.

Olen laittanut pois leluista yli puolet. Itse en osta leluja enää ollenkaan. Lasten syntymäpäivätkin saavat kylmän hien pintaan. Nykyään toivon sukulaisilta lapsille lahjaksi tarpeellista tavaraa tai yhteistä tekemistä.

Karsinnan alkumetreillä tilanne oli se, että tavaraa oli kuin halpahallin krääsä osastolla. Siivoaminen oli mahdotonta, ahdistus nousi nollasta sataan.

Rakas lukija, yritä ymmärtää. On laji ihmisiä, jotka ovat luonteeltaan siistejä, järjestelmällisiä ja joille kaikki tämä on helppoa. Minä kuulun lajiin: sinnepäin, hälläväliä ja haittaaks se oikeesti? Kaikki karsiminen ja järjestely vaatii minulta astumista alueelle, jossa olen yhtä kotonani, kuin on eskimo viidakossa. Karsin, koska on pakko. Muuten me hukutaan. Samalla yritän itse muuttua. Ehkäpä hieman olen jo muuttunutkin. 

Viime vuoden aikana olen tehnyt lelujen karsinnan "lajittelu periaatteella". Pojilla on seuraavat kategoriat: autot, puujunat, työkalut, legot, palapelit, kirjat ja pelit. Lisäksi on potkuauto ja plaston mopo. Unilelut saivat pitää. Muut lähtivät. Vieläkin taitaa silti olla liikaa.

Lelujen säilytys toimii kategorian mukaan. Siivoamisen osaavat lapsetkin. Aion lähiaikoina laittaa osan leluista säilöön. Jonkun ajan kuluttua ne tuntuvat kuin uusilta.

Vauvalle riittää pieni korillinen omia leluja. Niiden käyttöikä on lyhyt. Vauva kun kasvaa silmissä.

Jos joskus jotain hankin, yritän tehdä hankintoja, jotka kestävät aikaa. Olen huomannut, että useimmat lelut eivät kestä ehjinä lasten leikeissä. Vinkkejä kestävistä leluista otetaan vastaan.. 

Pientä pintaraivausta osa 2

Muutoskohteena on lapsiperheen vanhempien makuuhuone. Tunnelma huoneessa on sekava, varastomainen. Seinät huutavat tyhjyyttä. Huone ahdas. 

Ennen:

Muutoksessa hyödynnettiin perheen omia kalusteita, tavaroita ja tekstiilejä. 

Jälkeen:

Uuden päiväpeiton hankintapaikka Ecocenter ja hinta 3 €. Se nyt on edelleen ryppyinen, mutta ei voi mitään...

Lamppu kymmenen vuotta vanha. Seinävaate minun äidiltä.

Näkymä ovelle. Oven taakse jää hyllykkö, jossa kirjoja.

Näkymä ovelta. Pinnasänky laitettu pois. Työpiste edelleen huoneessa, kun ei muuallekaan mahdu. Huone on pieni, mutta nyt tuntuu tilavammalta. Vanhassa matkalaukussa säilytän kausivaatteita.

Tarkoitus projektissa oli tehdä huoneesta viihtyisä ja toimiva, omalla tavaralla. Välttelin uuden tavaran ostamista siksi, että meillä on edelleen paljon kaikenlaista. Kuvassa "verhokauppa":

Puhuvat kalsarit

Päivälevon jälkeen lueskelin muiden karsijoiden, siivoajien ja minimalistien blogeja. Mielenkiintoisia juttuja. Monessa kirjoitettiin Marie Kondon kirjasta.

En ole lukenut sitä. Päätelmäni voi siis olla virheellinen. Sain kuitenkin käsityksen, että esineet herätetään keskustelemaan ja niiden herättämien tunteiden kautta sitten päätetään lähtevätkö ne vai jäävätkö. Esineet myös hyvästellään. Sukkia ei saa pinota, alimmat voivat huonosti. Esineillä on henki.

Kaukana on se päivä, että alan kalsareiden kanssa keskustelemaan. Sukkien hyvinvointi ei myöskään ihan ole listallani ihan ensimmäisenä. Ihmiset ovat. Esineet ja tavarat lähtevät, mikäli emme tarvitse niitä. Minimalismi voi korvata ihmiselle uskonnon. Samoin sen voi tehdä kaikki muutkin aatteet. Minulla itselläni hengellisen kaipuun täyttää Jumala, jonka takia pääsiäistäkin vietetään. Eivät puhuvat kalsarit.

Elämäni yksinkertaistamisen ja tavaramäärän karsimisen takana ei ole muuta isompaa kuin se, että jaksaisin paremmin pyörittää ison perheelle arkea. En väsyttäisi itseäni turhalla. Olen huomannut, että  tulostakin hiljalleen syntyy. Kotia pystyy jo paremmin siivoamaan. Löydän tarvitsemani tavarat ilman, että joudun tuntitolkulla etsimään. Elämä on helpompaa. 

Makuuhuone on valmis. Päiväpeiton jos saan vielä silitettyä niin voin laittaa pari kuvaa :) Inhoan silittämistä ihan yli kaiken... 

Ero

Minä ja Visa olemme eronneet. Vietimme yhdessä monta yhteistä vuotta. Monenlaisia vaiheita. En tiedä voiko sanoa, että kasvoimme erilleen. Ehkä kävi niin, että Visa kasvoi ja minä vikisin.

Suhde Visaan oli yksipuolinen. Minä mietin Visaa usein. Valvoin usein öitäkin. Visa sen sijaan muisti minua vain kerran kuussa ja silloinkin epämiellyttävällä tavalla. Muuta en saanut. Se alkoi ottamaan päähän.

Eropäätös kypsyi pitkään, sillä olin riippuvainen Visasta. Visa ei sen sijaan tuntenut minua kohtaan mitään. Muisti vain kerran kuussa.

Eroprosessi ei ole vielä selvä, sillä edelleen Visa kulkee mukanani. Pankissa sanottiin, että voin tarvita Visaa. Itse haluaisin täyden pesäeron. Maailma ei kuulemma enää kulje niin.

Siinä kohtaa verkkopankissa, missä Visa ennen oli, on nyt nollia. En haluaisi palata yksipuoliseen, huonosti toimivaan suhteeseen. Voiko ihminen elää ilman luottokorttia? Pankissa oltiin sitä mieltä, että ei.

Olen ollut nyt koskematta Visaan jo pitkään ja huomasin, että en kaipaa enää Visaa elämääni. Ehkäpä Visa saa kulkea edelleen mukanani, mutta olemme tehneet suhteeseen erilaiset säännöt.

Tavaraa, tavaraa

En ymmärrä. En käsitä. Mistä tätä tavaraa riittää? Nyt on viime keväästä asti karsittu ja aina vaan sitä on liikaa! Epäilen, että tavarat(kin) lisääntyy täällä keskenään.

En ole laskenut lähteneitä tavaroita, mutta määrä on suuri. Olisi varmaan hämmentävää nähdä lähteneet tavarat kerralla! Yhtäkään en kaipaa, ikävöi enkä oikein edes muista.

Tiedättekö mikä on wannabe minimalistin painajainen? Se on juhla, johon liittyy lahjoja. Pidän pienistä juhlista, hyvästä ruoasta ja seurasta, mutta ne lahjat! Muistuupa mieleeni toissa joulu, kun saimme lahjoja yhteensä viisi ikean kassia. En varsinaisesti ilahtunut. Itku ei ollut kaukana. Viime joulu oli onneksi hieman maltillisempi.

Makuuhuone projekti edistyy. Sisustus olisi helppo homma, jos siellä ei olisi niin paljoa tavaraa. Eilen lähti vaatetta ja papereita, vielä olisi yksi laatikosto käytävä läpi. 

Ostin Ekocenteristä 3€ maksavan päiväpeiton. Eli sisustusbudjettia on nyt käytetty. Meillä on makuuhuoneessa edelleen työpöytä, se ei mahdu muualle. Se on susiruma. Etsin vielä jostain käytettyä. Muutoin projekti loppusuoralla.

Eilen iski todellinen epätoivo kasojen kanssa. Onneksi meillä on käytössä mummo-merkkinen kierrätyskone. Äitini kävi lajittelemassa tavaraa: roskiin, lahjoitus, myynti ja paperinkeräys. Hän on lukemattomia kertoja lähtenyt pienellä autollaan pihasta niin, että auto on niin täynnä tavaraa, että vain silmät näkyvät. Ihana apu.