Pari suhdetta

Blogi ja minä alamme toistaa itseämme, joten kurkistus välillä toiseen suuntaan. Ehkä yksi syy kirjoitustaukoon oli se, että loppujen lopuksi materisista asioista, kuten tavarat ja talous, kirjoittaminen on uuvuttavaa. Prosessit niissä asioissa jatkuvat kyllä edelleen, mutta ei niitä jatkuvasti jaksa velloa. Tällä kertaa aiheena ihmissuhteiden villi viidakko. 

Elämäni pienentyessä olen huomannut samalla myös osan ihmistä katoavan. Elämäni on muuttunut siten, että jaksa yrittää ihmissuhde rintamallakaan jatkuvaa rimpuilua. Elämääni ovat jääneet ne ihmiset, joiden kanssa voi jatkaa siitä mihin viime kerralla jäätiin. Ilman syyllisyyttä puheluista, joita en soittanut, kortista, joka ei lähtenyt postiin, ilman syyllisyydestä siitä, että en ole jaksanut nähdä vaivaa, että järjestäisin tapaamisen. En ole laiminlyönyt ystäväni itsekkäistä syistä, vaan yksinkertaisesti aikani ja voimani loppuivat. 

Minulla on ystäviä, joiden tapaamisesta on voinut kulua vuosi. Osa heistä on kaukana Suomen toisella laidalla, yksi jopa toisella puolen maapalloa. Ja silti he ovat ja koen, että he ovat osa minua. Minua on todella siunattu hyvillä ystävillä, jotka ymmärtävät minua jopa puolesta lauseesta. Ikävöin heitä usein, vaikka en saa sitäkään aikaiseksi heille ilmoittaa. He ovat ystäviä, eivät kavereita. Minä saan olla itseni ja se on hyvä. Kun vihdoin tapaamme, aika häviää väliltämme, jatkamme siitä mihin jäimme.

Kavereita minulla ei ole. En ymmärrä kaveruuden funktiota, muuta kuin opintojen tai työn merkeissä. En jaksa haaskata energiaani siihen, että haalisin vimmaisesti lisää ihmisiä elämääni. Ovi on tosin elämääni auki, jos on valmis siihen, että minulla ei juuri nyt ole juurikaan annettavaa. Kavereille tämä ei yleensä riitä. Sosiaalinen media ei ole minua varten, vaan rasitun pian teennäisestä ilmapiiristä, joka siellä vallitsee. Teennäisyys ja pinnallisuus muutoinkin saavat minut ärsyyntymään. 

Muutoin minua ympäröi perheeni. Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä pitkään. Tähän mennessä kaikki kriisit ja riidat on selvitetty ja anteeksi annettu. Parisuhteessa tärkeää on arvostus. Arvostan häntä ja vaivaa, jonka hän näkee perheemme eteen. Pitkä yhteinen historia on ehkä saanut aikaan sen, että osa kulmista on jo hieman hioitunut pois. En haluaisi kuvitella elämääni ilman häntä. Hän on minulle pysyvyys. Kiitän Jumalaa hänestä.

Mitä on minimalistinen ajattelu ihmissuhteissa vai voiko sitä olla? Minulle se on sitä, että se mitä on, on aitoa. Laatu korvaa määrän. Ihmiset ovat materiaa tärkeämpiä. Ihmisuhteissakin voi olla paikallaan pysähtyä, löytää olennainen  ja antaa itselleen lupa, että se, mitä on riittää. Se mitä minä voin antaa, riittää.

Jahti

Jatkuva metsästäminen käy työstä. Olin todella monta vuotta koko ajan jotain vailla. Kaipasin isompaa, suurempaa, enemmän ja nopeammin. Janosin arvostusta, omaisuutta ja menestystä. Olin levoton, onneton, väsynyt ja pettynyt. En saanut juurikaan saalista. En rikastunut, vaan velkaannuin. En päässyt työssäni eteenpäin, enkä juurikaan saanut panostuksesta huolimatta palautetta. Tein kaikkeni, mutta harvoin kukaan kiitti.

 En osunut maaliin myöskään elämysjahdissa, koin hienoja hetkiä, mutta aina jälkeenpäin tunsin pettymystä. Huikea ei ollutkaan todella huikeaa, vaan usein keskinkertaista. Elämääni hallitsi usein tyytymättömyys.

Elämässä keskeisiä kääntöpisteitä ovat hetket, kun kaikki romahtaa. Pääsen pian viettämään oman korttitaloni luhistumisen yksi-vuotisjuhlaa. Avainsana on luopuminen. Toinen avain on luovuttaminen. Tähtäimen asettaminen oikeaa suuntaan; pois päin siitä mitä puuttuu, katse sinne mitä jo on. Omien voimavarojen löytämisen kautta voi oivaltaa omat mahdollisuudet, joiden kautta voi saavuttaa asioita, jotka todella ovat merkityksellisiä. Olennaista on löytää myös tasapaino itsensä kanssa, tyytyä siihen kuka peilistä näkyy. Hyväksyä itsensä. Olen ollut kuin koira, joka kerjää keittiössä makupalaa. Odotin saavani hyväksyntää ja kehuja. Suoritin vimmaisesti, mutta aina jäin katsomaan pää vinossa, kun mitään en saanutkaan. 

Onko haaveet ja unelmat kiellettyjä? Eivät tietenkään! Haaveilen lomasta, mutta tyydyn siihen, että se ei tapahdu heti. Haaveilen myös omasta työstä, jossa saisin olla vapaa luomaan ja kehittämään uutta. Mutta kuitenkin, jahti omassa elämässä on ohi. Sain saaliin. Olen saavuttanut elämässäni selkeyden. Tiedän asiat, mitä haluan ja niitä ei ole paljon. Haluan ainoastaan elää tavallista elämää. Haluan, että elämäni ei luisu enää päämäärättömään kaaokseen, jossa hallinnan tunne katoaa työstä, taloudesta, kodista, ihmissuhteista ja tavarasta. Ylimääräinen karsiutuu elämästä, kun antaa itselleen luvan keskittyä vain todella olennaisiin asioihin. Kaikilla elämän osa-alueilla.

Metsästystä en silti lopeta. Oikeissa olosuhteissa se on mitä mukavin harrastus. Metsässä liityn hiljaisuuteen, joka nielaisee minut lempeään kitaansa. Metsä ei odota eikä vaadi minulta mitään. Metsä on ja minä olen. Tärkeintä ei ole saalis vaan pysähtyminen. Ilman pysähtymistä ei voi valita suuntaa.