Ulkonäkö

Miltä näyttää nainen, joka on synnyttänyt viisi lasta?

Kasvot: Silmien alla pysyvästi tummaa, ensimmäiset rypyt havaittavissa. Iho oli ihan kiva kymmenen vuotta sitten. Nyt muistuttaa sarvikuonoa. Kulmakarvat taas kadonneet, en ole muistanut värjätä.

Vartalo: Olemus löysähkö. Rinnat roikkuvat, kuin ajokoiran korvat. Läpättävät juostessa. Vatsanahkaa voi käyttää tarvittaessa tavaroiden kantamiseen. Tatuointia ei tarvitse harkita. Vatsaa koristaa pysyvä liekkitatuointi. Raskausarvet.

Hiukset: Väriltään maantie, kun ei kemikaalien pelossa uskalla värjätä. Ilmeisesti imetyksen takia tippuvat päästä. Mallia lehtopöllö.

Kuori: Tämä kaikki verhotaan rumiin rintsikoihin (imetyksen takia ei ole sopivia), joista tissit aina vähän tursuvat yli. Tosiäidillä on aina paidassa hieman ruokaa ja räkää. Jos ei ole nyt, niin viimeistään viiden minuutin päästä. Kotihousut ovat saaneet koristeeksi pienet puklut.

Kyllä. Luovutan. En pelkästään ole kotiäiti. Minä nykyään myös näytän siltä. Pitäisikö jaksaa enemmän yrittää?

Kuitenkin, tämä on pieni hinta siitä mitä olen saanut.

Sisustuksen kirosana

Wannabe minimalisti, edelleen. Meillä on liikaa tavaraa, edelleen. Nyt olen aloittanut makuuhuoneprojektin ja tällä hetkellä tulos on valtava sekasotku. 

Tilanne on nyt se, että käyn välillä ovella katsomassa, mutta käännyn aina takaisin muihin puuhiin. En tiedä mistä kasasta aloittaisin. Mission impossible. Paperikasat on kaikkein pahimpia. (Tekisi mieli aikaistaa juhannus maaliskuun loppuun ja polttaa pihassa kokko.)

Sisustuksen kirosana on väliaikaisratkaisu. Meillä on ollut seitsemän vuotta sisustuksen sijasta väliaikaisratkaisuja. Se on huonekalu tai järjestys, joka on siinä, koska parempaa ei ole. Syitä on lukemattomia: ajanpuute ja ainakin mieheni kohdalla kiinnostuksen puute. Isoin ongelma on tilanpuute. Välillä ollaan oltu aikeissa muuttaa, täältä vaan aina herätään. 

Makuuhuone on todellinen tilapäisratkaisujen pesäke. Ei ainakaan harmooninen lepäämään kutsuva huone, vaan lähinnä varasto ja työtila varustettuna sängyllä. Kutsuvaa.

Lapsiluvun ja tavaramäärän lisääntyessä ovat samassa suhteessa lisääntyneet tilapäisratkaisut. Välillä tuntuu, että elämämme on tilapäisratkaisu. Huoneita on vaihdettu lukemattomaan kertaan. Työntelen kaappeja ja sänkyjä huoneesta toiseen. Teen uuden tilapäisratkaisun. Mies katsoo postilaatikosta kotiin tullessaan, onko oikeassa osoitteessa. Olen huomannut, että vaatekaapit ja sängyt liikkuvat ihan mukavasti, mutta kovin homma on siirtää kirjahylly. Tai siis se tilapäisratkaisu, missä kirjat sillä hetkellä sattuvat olemaan.

Makuuhuone budjetti siis oli 20 euroa. Siitä ei ole mennyt vielä euroakaan (tulitikkuaski olisi halpa ratkaisu...) ehkä nostan kädet pystyyn ja ostan suklaata suruuni koko rahalla. Tai sitten kokoan itseni, nousen kuin feeniks tuhkasta ja luon upean skandinaavisen sisustuksen. Muutama päivä aikaa.

Voiko onnea ostaa osamaksulla

Onni. Mitä se on? Mistä se alkaa ja mihin se loppuu? Onko se vain jotain jossain, tarkoitettu vain harvoille? Paljonko se maksaa? Saako sen osamaksulla?

Olenko asettanut koko ajan onnellisuudelle ehtoja? Sitten kun olen sitä, sitten kun mulla on tätä ja osaan olla sellainen. Sitten kun voitetaan lotossa. Sitten kun voidaan reissata?

Jos onni alkaa, kun lapset ovat isompia? Sitten kun työasiat järjestyy, koti on kunnossa ja näytän paremmalta?

Onko minussa joku vikana? Mikä on syynä siihen, että huomaan vain asiat, jotka voisivat olla toisin. Niidenkin kanssa voi elää.

Voiko päättää, että olen onnellinen? Voiko päättää, että onni alkaa nyt? Olla onnellinen perheestä, kodista, luonnosta, ruoasta ja ystävistä. Tavallisista, arkisista tylsistä asioista? Väsyneenäkin?

Onko niin, että kateus estää meitä näkemästä sitä mikä oikeasti on jo siinä. Voiko opetella olemaan onnellinen? Saako jostain kirjekurssin?

Haasteita

1. Blogini haastettiin mukaan roskahaasteeseen. Roskia pitää kerätä luonnosta jätesäkillinen. Haaste tuli Kaarinan blogista. Suosittelen kuuntelemaan Kaarinan radiodokumentin Yksinkertainen elämäni, linkki löytyy blogista. Mukavaa vaihtelua tv:n katsomisen sijaan kuunnella radio-ohjelma! 

Roskia sisältävä kohdekin on heti mielessä, eli mukana ollaan. Heti mennään lasten kanssa keräämään, kun lumet sulavat. Haasteen vaikein osuus on kutsua mukaan kymmenen muuta blogia ja lukijat. Siinäpä minulle homma, mieluisia blogeja olen löytänyt vasta muutaman! Kotiläksyä on nyt sitten tehty puoli yötä ja olen lähettämässä haastetta eteenpäin. Löysin  lisää mielenkiintoisia blogeja, joita voin seurailla. 

Tehtävään kuuluu tehdä postaus roskien keruusta ja se tulossa, kun tehtävä on suoritettu.

Haastan mukaan nyt viisi blogia ja tehtävän suorituksen jälkeen viisi.

Eli haaste lähtee:

 Tiukilla

Kitupiikitär

Ihana arki

Elämä järjestykseen

Onnen tongintaa



2. Lisäksi haastan ihan itse itseni. Vuorossa olisi saattaa loppuun ikuisuusprojekti, eli haaste on sisustaa meidän makuuhuone viihtyisäksi.  Budjetti on 20€, mieluiten 0€. Aikaa viikko.

Jäät pitävät mahtavaa pauketta ja kuminaa. Kevättä kohti. Joutsenet palasivat jo.

Mini minimalisti

Lasten suhtautuminen tavaraan vaihtelee meidän perheessä. Neljävuotias ilmoitti mummolle, että hän ei muuten halua itselleen mitään turhaa roinaa. Mistä lie lauseen kuullut. Hän luopuisi heti miltei mistä vaan. Mutkaton mini minimalisti.

Vanhin tyttäristäni on siisti ja hänen vähät tavaransa ovat kauniisti ojennuksessa. Hän siivoaa pyytämättäkin ja esikoisena vahtii pienempien perään. Yritän olla vaatimatta häneltä liikaa.

Toinen tyttäristäni on rakas taiteilijasielu. Boheemi ja räväkkä. Kaikki on aina hukassa ja mistään hän ei haluaisi luopua. Siivouspäivänä hän etsii itselleen piilopaikan, jossa voi lukea. Kiltit tyttäreni, toivon, että osaan kasvattaa heistä vahvoja naisia.

Olen itse samanlainen taiteilija. Yritän muuttua, mutta vaikeaa on. Olen liian rento, katoan haavemaailmaan, vaaleanpunaisten pilvien sekaan. Mietin tänään, että tuleeko päivää, jolloin voi todeta, että  valmista tuli. Koti on valmis. Ei ylimääräistä tavaraa.

Mitä se oikeastaan on mitä vimmaisesti yritän siivota? Onko siisti koti hyvän äidin mittari?  Luulenko, että järjestämällä kotini saan kasattua myös itseni? Oli miten oli projekti jatkuu.

Tulevan pääsiäisen kunniaksi kuvat pääsiäistipuista. Tiput likaantuivat. Yritimme pestä ne. Ehkä on aika lopettaa täydellisyyden tavoittelu ja tyytyä siihen mitä on. Myös siihen, mitä itse on.

Blogitilastot

 Näen bloggerin hallintapaneelista sivuvierailujen määrän. Näen myös mitä kautta sivuille on tultu.

Sitä en näe mitä ajatuksia tekstit herättävät. Vaihtoehtoja on lienee  muutama: "Ei vitsi mitä tonttuja." " Uuu, fiksua karsia tavaraa, mut meen silti tänään shoppa, shoppa, shoppa." "Ahaa, kiva, meilläpäs onkin enemmän hilloa ja isompi koti."" Voi ei, ollaan vielä enemmän lirissä, kuin nää.""Kuka on niin tyhmä, et tekee viisi lasta, jos talo ei ole vielä maksettu ja lapsille ei voi ostaa synttärilahjaksi osakesalkkua?" "Voi ei, siitä ei oo kuvaa, ei voi keskustella puolen vuoden päästä mammapalstalla, et kuinka paljon se on lihonut ja muutenkin olevinaan."

Blogeja enemmän lukeneille omani lienee pettymys. Missä päivän asut? (sori mulla on päällä monta vuotta vanhat verkkarit), minimalismi ei olekaan meillä upea alati vaihtuva sisustus (en muista milloin olisin ostanut kotiin jotain uutta), eikä elämä muutenkaan ole pelkkiä kiiltokuvia (olenkin tavallinen ihminen, en enempää).

Meinasin lopettaa koko blogin, kun iski pelko yksityisyyden menettämisestä. En haluaisi, että perheeni kärsii, koska äiti pitää kirjoittamisesta. Samalla iski pelko, että en kestäkään mahdollista arvostelua tai kritiikkiä. Olen sellaiselle muutenkin todella herkkä. Olen ollut huonolla itsetunnolla varustettu hyväksynnän kerjääjä.

Totuus on se, että kritisoin kyllä riittävästi itse itseäni. Tiedän kertomattakin, että jos kaikki ratkaisut olisi tehty taloudellisesta näkökulmasta, ne olisivat olleet erilaisia. Elämässä ovatkin painaneet vaakakupissa muutkin asiat. Lapset. Se, että lasten äiti on kotona.

Miksi ihmeessä sitten kirjoitan avoimesti? Eikö olisi helpompaa kuvata päivän asu ja linkitellä siihen muutama nettikauppa? Olla ruotimatta virheitä. Olla kertomatta, että matkalla on tullut arpia ja osa haavoista on vielä vähän auki.

Ehkä se johtuu minusta. Olen allerginen pinnallisuudelle. Kirjoitan rehellisesti tai en ollenkaan. Kirjoitan, koska toivon muidenkin pysähtyvän. Miettivän arvojaan. Tekemään talousasioissa parempia valintoja. Tyytymään vähempään. Etsimään onnea jostain muualta.

Tänään taitaa mennä rikki 2000 vierailua sivuillani. Täällä käy siis muitakin kuin äitini katsomassa kuinka paljon teen kirjoitusvirheitä (perfektionisti).

Kuka oletkin, mistä oletkin, toivon sinulle hyvää. Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin. Jos ei tänään, sitten myöhemmin.

Mitään minulta ei puutu

Ihmisten elämä on usein hankalaa. On ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia, päihteiden käyttöä, huolta lapsista, syömishäiriöitä ja sairauksia. Syöpää, aivokasvaimia. Kaikkea tätä olen seurannut läheltä.

Olen asunut kolme kuukautta Virossa, jossa olin työssä katulasten parissa. Osa heistä oli asunut vanhempien hylkäämänä hylätyssä talossa ilman sähköä ja täynnä loisia. Pienet lapset olivat haistelleet liimaa. Seitsemänvuotias tupakoi.

Olen tavannut vanhan miehen, joka oli vuosia Siperissa vankileirillä. Hänellä ei ollut yhtään sormea. Kaikki olivat paleltuneet pois.

Raha ei ole meille kovin tärkeää. Tärkeää on ollut lasten hyvinvointi, turvallisuus,  parisuhde ja hyvä ruoka. Tasainen elämä. Rahasta lakkasin murehtimasta, kun mieheni selitti, kuinka paljon enemmän meillä on omaisuutta, kuin lainaa. Onhan tässä kuitenkin lainaa koko ajan maksettu. Jokainen lasku on maksettu ja rahat riittävät hyvin ruokaan.

Rahalla ei voi korjata kaikkea. Rahaa ei saa kuollessaan kukaan mukaan. Se on vain väline. Ei muuta.

En silti sano, etteikö rahattomuus olisi raskasta. Se on. Olen asunut vuosia sitten Kalliossa, josta ikkunasta näin leipäjonon. Ei varmasti kukaan haluaisi seisoa siinä.

Tuttuni on lakimies ja eniten häntä työllistävät perintöriidat. En usko, että monikaan isä tai äiti kuollessaan toivoo sisarusten välien katkeavan. Rahan takia.

Olen ollut äiti tänään tasan kymmenen vuotta. Olemme onnekkaita. Meillä on kaikki hyvin. Toivon, että lapsemme saavat meiltä perinnöksi taidon nähdä maailmaa muidenkin silmin.

Pientä pintaraivausta osa 1

Projekti eteinen, meillä siis yksi kaappi eteisessä, kaapissa kuuden henkilön ulkovaatteet. Tavaraa on. Vauvan vaatteet ovat vaunuissa.

Nyt on kaikki perheen talvivaatteet miltei pesty. Laatikoissa ja pusseissa on pois menevät, sellaisia, jotka kuluneet puhki tai ensi vuonna pieniä.

Kenkäsäilytys on hankala juttu. Kenkiä on poistettu, mutta on niitä väkisinkin vähintään 12 paria eteisessä. Nyt meillä on tuollainen korkea varastohylly, mahtuu siihen jonkun verran. Mieheni kenkä on kokoa 46-48, mukavia pieniä sieviä saappaita on aina eteisessä muutamat.

Muuallakin kotona siistiä. Olen onnellisessa asemassa, sillä naapurissa asuva ystäväni kärsii pahasta siivousneuroosista. Hän siivosi koko muun talon sillä välin kun ihmettelin eteistä. Ihmeellinen ihminen. Ei olisi onnistunut minulta.

Yhtään kevätvaatetta ei tarvitse hankkia. Olen ostanut niitä vuoden mittaan, kun on edullisia löytöjä osunut eteen.

Nyt onkin aika tehdä vielä tarkistus lasten talvivaatteisiin. Mikäli jotain tarvitsee hankkia ensi talveksi, niin teen sen nyt, kun voi löytää edullisia poistoja kaupoista. Kirppariltakin voi katsella.

Yksi pieni mies planeettakalsareissaan työnsi itsensä väkisin kuvaan...

Keväinen myrsky

Pitäisi tehdä keväinen siivous. Eteinen on pakko räjäyttää kokonaan ja on annettava talvelle kyytiä. Meillä on eteisessa tasan yksi kaappi kaikkien seitsemän ulkovaatteille. Kaikki pieneksi jäävät ulkovaatteet saavat lähteä, paitsi ehjät poikien vaatteet jäävät odottamaan seuraavaa käyttäjää.

Rehellisesti tilanne on se, että olen yrittänyt pitää keittiötä ja vessaa siisteinä. Sekuntikellon voi laittaa päälle, kuinka kauan puhtaus kestää. Neljävuotias harjoittelee pissimään seisoviltaan ja tulokset voitte kuvitella. Tiskiä tulee vähintään kaksi konetta päivässä. Teen yleensä kaikki ruoat alusta asti itse. Sotkua tulee.

Muun asunnon osalta pelkkä tavaroiden järjestely on vienyt aikaisemmin mehut. Kun tavaroita on tuntitolkulla sullottu joka paikkaan, ei jaksa enää siivota. Lisäksi koti alkaa siinä vaiheessa jo toisesta päästä räjähtämään. Sit mie romahdan. Eli sanotaanko näin, että olen kahdeksan vuotta siivonnut, mutta ei ole vielä valmistunut.

Tuloksia tavaran vähentämisessä on alkanut tulla lastenhuoneissa ja tuvassa. Ne pystyy jo pesemään. Tällä hetkellä pahimmat paikat ovat kodinhoitohuone (tai siis epäkäytännöllinen kodinhoitokäytävä) ja aikuisten makuuhuone.

Tavaran vähentäminen on käynyt vaikeammaksi, kun jäljellä ovat ne tavarat, jotka on jo kerran luokiteltu sarjaan "pidetään". Sarjaan  "voi joskus tarvita tai kaunis/muuten kiva." Papereita pitäisi vielä käydä läpi, mutta se on pikkuapulaisten kanssa haastavaa.

Minulla on paha tapa laittaa monta projektia samalla käyntiin. Ehkäpä yritän hillitä ja ottaa kohteeksi ensin eteisen. Lupaan laittaa kuvan jos se on siisti. Tulee mukavasti paineita.

Panni

Kaksivuotias katseli akvaariomme kaloja. Äiti, tuu kattomaan! Panni! Lasia imeskeli monni. Tuo ruma kala, joka nielee kaiken roskan. Olen ollut samanlainen kuin se, yhtä aivoton.

Olen ollut kuin tuo imumonni, niellyt kaiken mitä eteen tulee. Imenyt ärsykkeitä kitusiini, kunnes olen meinannut tukehtua. Osana omaa prosessiani olen yrittänyt opetella rajaamaan ärsykkeiden tulvaa. Ääniä, meteliä, sitä, että on tavoitettavissa koko ajan, ajan hermolla, kaikesta perillä ja muille kelpaavana. Mainoksissa tyrkytetään selfie-keppiä, että voit olla tuuttaamaassa kuvaasi koko ajan kaikkialle. Seuraavaksi jännitetään tykkääkö joku ja jos ei tykkää, niin miksi ei.

Vaikka rajaan itseni pois sosiaalisesta mediasta, elän elämää perheen kanssa pienesti, mutta suuresti, saan silti kirjoittaa. Rajaan pois vain asioita, tavaroita ja ajatusmalleja, jotka eivät edistä onnellisuuttani.

Imumonni ei juurikaan lepää, se imee ja imee kunnes kuukahtaa. Ei pysähdy miettimään, ei aseta päämääriä. Se ei ole ilmeisesti kuullut downshiftaamisesta. Se ei kuule, mitä muut sanovat. Ei pysähdy katsomaan minne on menossa.

Opettelen olemaan tässä, vaikka projektit ovat kesken, koti ja talousasiat edelleen rempallaan. Elämä on epätäydellistä, enkä edes aina tiedä mitä haluan. Joskus on vaan pakko olla hiljaa, yksin, keittää kuppi kahvia ja mutustaa salassa yksi suklaapatukka. Olla kaukana kaikesta, tavoittamattomissa, vapaa ja onnellinen.

Prisman alekori huutaa hiljaa nimeäni

Heti sisäänkäynnillä kuulen jo sen kutsun. Se huutaa hiljaa nimeäni. Metsästäjä-keräilijä minussa herää ja aistini terästäytyvät. Järki sanoo, että kulje ohi, mutta ei - minä en pysty. Se vetää minua puoleensa kuin magneetti.

Tuo ihana poistokori täynnä punalappuisia aarteita. Huikeita säästöjä. Mitään en tarvitse, mutta kun on niin ihanan halpaa. Poimin laputettuja tuotteita, kuin pulleita mustikoita mättäältä. 70% ale! Melkein ilmaisia. Pakko saada!

Mistä tämä hulluus kumpuaa? Miksi päädyn aina samaan tilanteeseen? Prisman kassa piippaa ilmeettömänä huikeita löytöjäni, eikä iloitse kanssani. Hän ei ymmärrä. Olen ollut aarrejahdissa. Minun sateenkaareni pää laskeutuu suoraan löytö-osastolle.

Kyllä kun saisi jotenkin pidettyä itsensä kurissa, että en kantaisi enää kotiin halpaa roskaa. 007 ja lupa shoppailla, mutta vain tarvelistalta.

Adidas Superstars - trendiaallon huipulla

Ostin alennuksesta taas kerran pari viikkoa sitten Adidaksen Superstar kengät, kolmannet saman merkkiset putkeen. Tuli pakkotilanne, kun edellisiin tuli pohjiin reiät. Pidän niitä kesät ja talvet, kunnes ne lahoavat jalkoihin. Sitä en uskalla ajatella, että kuka ne on tehnyt ja millä palkalla. Lohduttaudun sillä, että ostan mitään nykyään todella harvoin. Laskin, että omistan tällä hetkellä kaikkiaan kahdeksan paria kenkiä. Kaikilla on eri käyttötarkoitus.

Luin nyt sitten maan roskapostista, että olen kengissäni huipputrendikäs. Olen ollut siis muutaman vuoden tässä jo suorastaan muodin edelläkävijä. Samoilla kengillä kulkevat nyt julkkikset kautta maailman.

Toinen julkaisu kertoi, että minimalismi on muotia ja ilmeisesti minun munimalismini myös. Kaikki trendikkäät downshiftaavat. Voin siis todeta, että jos istun Adidakset eteisessä sohvalla, olen todellinen trendien ruumiillistuma.

Ketään se ei valitettavasti täällä maalla kiinnosta. Oravat hyppivät puissa niin kuin ennenkin. Eivät tiedä, että olen edelläkävijä.

Lasteni maailma on julmempi. Ala-asteella olevilla tyttärilläni on väärän merkkinen puhelin. Ja pipo on vääränlainen.

Niin se taisi olla minunkin lapsuudessani aikoinaan. Silloin oli Levikset ja nappiverkkarit. Vaikka ne minulla olivat, kiusatuksi tulin silti. On niin paljon asioita, miltä tahtoisin lapseni säästää.

Punaiset muoviset ruusut, joihin tuli valo

  Hän oli pysyvyys, kun elämässäni kaikki muu hajosi ympäriltäni. Hän osasi tehdä asioita paremmin kuin muut. Olin pieni ja hän oli turvallinen. Hän osasi peitellä minut nukkumaan oikein.

Silloin, kun aika hänestä jätti, sain mukaani lakanoita, joissa olin lapsuuteni öitä nukkunut. Olin rikki, mutta lakanat olivat pumpulin pehmeät. Hänen vanhoissa kattiloissaan keitin opiskelija vuosina nuudelini.

Hän antoi minulle punaiset muoviset ruusut, joihin tuli valo. Ne olivat rumat, mutta ne olivat olleet hänen. Viisitoista vuotta kuljetin niitä, muutosta toiseen, kunnes päästin irti.

Ei hän ollut ruusuissa. Hän on minussa. Hänen sitkeytensä ja periksiantamattomuutensa. Toivottavasti myös hänen taitonsa huolehtia muista.

Kaipaan sinua vieläkin mummo, näkisitpä minut nyt! Olen äiti. Olisit rakastanut lapsiani. 

Siellä missä olet nyt perillä, sinne minäkin olen matkalla. Sinne kun lähden, en saa mukaani mitään.

Jos joku sanoo, että pienet ongelmat, kun suurin ongelma on se, että on liikaa tavaraa. Se joka niin sanoo, on aivan oikeassa.

Suoraan kohteeseen, tavaran vähentäminen suurperheessä

Olen edelleen minimalismissa ykköslevelillä. Eteenpäin ei tahdo millään päästä. Olen vähentänyt asioita ja tavaroita elämästäni nyt vuoden. Suurin ongelma on luonteeni. Olen luonteeltani helposti innostuva (kyllästyn vielä nopeammin), säästäväinen (rakastin kauppojen poistokoreja yli kaiken) ja minulla on aina tuhat rautaa tulessa (ja sitten tulee aina burnout ja lamaannun).

Osan ongelmasta muodostaa se, että projekti keskeytyy jatkuvasti. Lapsilla on nälkä, pissihätä, vaippa märkä, tappelu, uhmakohtaus tai älyvapaa idea, kuten erinäisiä tilataideteoksia vahaliiduilla seinään. Lähtökohteena ei ole ollut yhden ihmisen tavarat, vaan meitä on seitsemän. Säilytystiloja talossa on vähän, sillä rakensimme talon neljän ihmisen tarpeisiin. En koskaan kuvitellut, että lapsia voisi joskus olla viisi.

Olen huomannut, että ainoa toimiva strategia on suoraan kohteeseen. Eli yksi pieni kohde kerrallaan. Meillä tavara oli levinnyt joka paikkaan, vuosi sitten oli autonikin liikkuva kaatopaikka. Oli pipoa, kenkää, roskia, vanhoja työpapereita ja pikkuautoja. Kukaan ei tavaroita kaivannut, kun kaikkea oli niin paljon.

Vuoden aikana olen siivonnut kotia hiljalleen, yksi kaappi ja hylly kerrallaan. Yritin myös toista tapaa, eli pommiräjäytystä, jossa yhden huoneen tavarat kerrallaan puretaan kaapeista ja siivotaan. Toimii huonosti meillä, sillä kaksivuotias on perustanut oman kuljetusliikkeen, eli kuskaa kamaa koko ajan huoneesta toiseen. Mitä vaan voi löytyä mistä vaan.

Lisäksi meillä toimii kierrätyslaatikko. Turhat tavarat ja vaatteet kerätään puiseen arkkuun kotona. Sitä sitten lajittelen, kun on aikaa. Säilytettävät tavarat on pienissä pahvilaatikoissa. Pahvilaatikossa lukee mitä se sisältää.

Henkisesti isoin muutos on tapahtunut pään sisällä. Luovuin suorittamisesta. Ei haittaa, vaikka projekti kestää. Nautin tuloksesta, kun sitä syntyy. Yritän itse muuttua, luopua huonoista tavoistani. Tehdä yhden asian loppuun kerrallaan, vaikka se onkin niin vaikeaa.

Vaatteet ja vaatteista aatteet, semiminimalistinen vaatekaappi

Siivosin taas kerran vaatekaapin, tällä kertaa omani. Taas lähti vaatetta Ikean kassillisen verran.

Olen valinnut vain muutaman värin, josta pidän. Kaikki paidat ovat henkareissa. Kun pesen vaatteeni, kuivaan paidat henkarissa ja nostan suoraan kaappiin. Pukeutuminen on helppoa, kun näkee heti kaikki vaatteet kerralla. 

Housuina on kolmet kapeat farkut. Lisäksi kolme hametta. Pimeä kohtani on kotivaatteet. Niistä on siivotessa vaikein luopua, mistä lie johtuu. Jotain niissä virttyneissä kalsareissa vain on.

Tavoitteena ei ole tyhjä vaatekaappi, vaan toimiva vaatehuolto!! Uusia vaatteita en osta, sillä minulla on kesävaatteet kaapin päällä vanhassa matkalaukussa. Sieltä voi "shoppailla" jos haluaa vaihtelua tai uutta ilmettä kevääseen.

Vauva ja vauvan tavarat

Meillä on jälleen vauva talossa. Ihana pieni poikavauva ruskeilla nappisilmillä. Olin antanut pois jo miltei kaikki vauvatavarat, sillä neljännen lapsen kohdalla oli ajatus, että perhekoko olisi tässä.

Olen ostanut vauvaa varten seuraavat tavarat: kolmet sukkahousut kirppikseltä, 20 senttiä kappale, kaksi bodyä Lidlistä, yksi tuttipullo, yksi tutti, kaksi pakettia vaippoja. Yksi lelu Prismasta, 70% ale. Yhden vaatteen saivat isosiskot valita vauvaa varten ensiasuksi matkalle sairaalasta kotiin. Sen säästän hänelle muistoksi.

Kaikki muut vaatteet ja turvakaukalo ovat lainassa ihanilta ystäviltäni. Sitteri palasi kotiin, vaikka olin senkin antanut pois. Vaippoja vauva sai lahjaksi muutaman paketin, päivisin kotona käytän kestovaippoja. Vanhat harsot olivat vielä tallessa.

Aikoinaan ensimmäisen lapsen syntymä sai aikaan uskomattoman tavaratulvan. Oli lelukaarta ja leikkimattoa. Todella käytännöllisiä mekkoja, jotka mahtuivat kaksi viikkoa. Herää kysymys, että ketä varten ne tuli ostettua. Vauva itse oli tyytyväinen vähään.

Kaikki lapset ovat nukkuneet päiväunet samoissa vaunuissa, käytössä ovat edelleen samat nyt 10 vuotta vanhat Briot. Ei varmasti kovin trendikkäät, mutta hyvin maistuu niissä uni.

Vauva kasvaa silmissä ja yritän painaa mieleeni hetket, jolloin saan herätä hampaattomaan hymyyn. Vauvan vaatteita olen saanut jo palautella lainasta.

Vauva tarvitsee lopulta aika vähän. Lämmintä maitoa, syliä, sisarusten höpötystä, puhtaan vaipan ja turvalliset oltavat.

Kun kirppistely karkasi lapasesta

Kirppis on mahtava juttu. Olen vuosia ostanut miltei kaikki lastenvaatteet kirppikseltä. Lisäksi on ilmaiseksi saatuja. Jotain olen ostanut kaupoista, mutta nekin poistorekeistä. Kirppis on siis hyvä juttu, lapsilla on vaatteet päällä. Suurin säästö lienee lasten ulkovaatteissa, muutamalla eurolla voi löytää ihan kivat ulkovermeet.

Äitini kiertää kirppiksiä myös ja lopputuloksen voitte arvata. Tavaraa alkoi kertyä. Viidellä lapsella on oltava vaatetta, mutta vaatemäärällä, joka kaapeissa oli, olisi varmaan vaatettanut viisitoista lasta. Lelut ja muut roinat päälle. Lisäksi tavaraa itselle: vaatetta, koruja, laukkuja. Ostin, kun halvalla sain! Ihan tonttua touhua. Ostin jopa vääriä kokoja, jospa vaikka laihtuisin..

Kävin tänään kirppiksellä, oikein isolla kylällä Jyväskylässä. Ostan nykyään aina vain tytöille isompia vaatteita, samoin ostan vain pojista vain vanhimmalle. Poikien vaatteet jäävät aina seuraavalle. Nyt säästän vain hyväkuntoiset kivat vaatteet. Muut lähtee.

Enää ei kassikaupalla kamaa, vaan muutamia harkittuja ostoja. Vähintään saman verran laitan aina kotona pois vaatetta ja tavaraa. Itselleni en juurikaan osta mitään. Parit uutta vastaavat kengät olen ostanut puolen vuoden aikana. Oma vaatekarsinta edelleen kesken, vaikka ainakin puolet on saanut jo lähteä.

Jos lähden kirppikselle, mietin mitä oikeasti tarvitaan. Jos vastaan tulee jotain muuta kivaa, yritän miettiä, mihin sen kotonani laittaisin ja kuinka paljon tavarasta on minulle jatkossa iloa. Samalla mietin, kuinka siivoan loputonta suota eli vaatehuonetta, jonne tavarat yleensä päätyy. Näillä ajatuksilla ostovimma yleensä katoaa kokonaan.

En ole pitänyt kirjaa karsituista tavaroista, mutta voisin kuvitella, että vuoden aikana kaapeista on lähtenyt 30 Ikea-kassia kamaa. Ehkä enemmänkin. Suurimman osan olen raahannut tänne kirpparilta.

Wannabe minimalisti

Suurperhe ja minimalismi ovat haastava yhtälö. Asumme pienessä omakotitalossa, noin sata neliötä ja meitä on seitsemän. Aloitin tavaran vähentämisen vuosi sitten ja epäilen, että sitä on lähtenyt noin viidesosa. Minimalismi ei ole minulle mikään itseisarvo, mutta tavarapaljouden kyseenalaistaminen on tehnyt hyvää.

Olen tavaranpaljouden lisäksi karsinut muutakin. Kaiken kaikkiaan elämässäni nykyään vähempi riittää. Samaan saavat tyytyä lapsetkin. Eivät saa kaikkea mitä haluavat, mutta tarpeellisista huolehditaan. Harrastuksina ovat arkiset asiat, hiihtoa, retkiä, pyöräilyä ja uimahallireissuja. Kaikkea omaan tahtiin, milloin sattuu sopimaan.

Minimalismi ei ole minulle sitä, että myyn kaiken ja ostan tilalle muutaman desing-esineen ja niitä sitten lasten kanssa tyhjässä talossa ihmetellään. Haluan, että edelleen ympärilläni on värejä ja elämää. Lapset tarvitsevat leluja ja ilman keittiövälineitä ei voi hoitaa seitsemän hengen ruokahuoltoa.

Minimalismi on sitä, että en harrasta shoppailua. Se on sitä, että pyritään eroon turhasta. Se on sitä, että ostaa mielummin yhden kunnollisen, kuin kymmenen halpaa ja huonoa.

Lisäksi tärkeäksi on vuoden aikana tullut munimalismi. Se on sitä, että rauhoittuu viettämään aikaa sohvalla, usein lapset ympärillä. Siinä sitten munitaan eli ei tehdä mitään. Ei ainakaan mitään järkevää. Mukavaa puuhaa.

Kiire on tyhmyyden ystävä

Hyvä teksti!

http://www.uusimaa.fi/blogi/259884-kiire-on-tyhmyyden-ystava

Ajatuksia kiireestä

Olin aikaisemmin todella kiireinen. Opiskelut, työt, raha-asiat, lapset, ruokahuolto ja loputon meri pyykkiä. Vaadin itseltäni paljon, enkä oikeastaan saanut aikaiseksi kovinkaan paljoa.

Kotiäidiksi jääminen oli aika kamalaa. En kokenut itseäni tärkeäksi, eihän kotiäitinä pääse pätemään. Nykyinen status, eli työtön kotiäiti, tarkoittaa yhteiskunnassa melko hyödytöntä yksilöä. Enkä itsekään osannut arvostaa sitä mitä teen. Urakehitys tarkoittaa kotiäitinä sitä uraa, joka syntyy matkalla kohti kodinhoitohuonetta keittiöstä. Ei sovi lainkaan ihmiselle, joka on koko elämänsä vimmaisesti yrittänyt ansaita hyväksyntää muilta olemalla tehokas.

En tiedä mitä tapahtui, että kuppi meni nurin. Itkin kaksi viikkoa viime keväänä vanhan suorittajaminäni perään ja sitten hautasin vainajan. Hyvästi.

Ei se helppoa ollut. Jätin irtisanomispaperit, jätin opiskelut, aloitin koko elämän detox-kuurin. Kaikki pois mikä ahdistaa. Nostin kytkintä sosiaalisesta mediasta. Aloitin raivaamaan tilaa kotiin. Uudistin pyykkihuollon. Ja huomasin, että odotan vauvaa. Tänään istun sohvalla vauva sylissä, eikä meillä ole kiire mihinkään.

Kulut kuriin, talous hallintaan

Olen ison perheen äiti. En itse koe, että olisin suurperheen äiti, mutta joku voisi sanoa niin. Lapsia on viisi, isot tytöt ja pienet pojat. Suurin osa tämän hetkisistä resursseistani kuluu lapsiini, aikani kuluu pääosin lasten hoidossa tavalla tai toisella. Lisäksi suuri osa perheen kuluista liittyy lapsiin. Olen ollut viime vuodet kotona, osan ajasta kotihoidontuella. Olen kuitenkin yrittänyt ajatella positiivisesti ja yrittänyt mielessäni tehdä haastavasta tilanteesta miltei harrastuksen.

Tässäpä joitain vinkkejä penninvenytykseen:

Ruoka:

- siivoa keittiö, hävitä vanhentuneet ruoat, käytä ne missä päiväystä

- osta vain tarpeellista

- kokkaa isoja keittoja

- älä tee ruokaa roskiin, hyödynnä jämätkin

- osta isoja eriä tarjouksesta, pakasta 

- juurekset ovat edullisia talvella, kesällä vihannekset
- marjasta, metsästä, viljele, idätä ja kasvata

Vaatteet:

- siivoa vaatekaapit

- erottele kausivaatteet

- myy/kierrätä tarpeettomat

- osta vain tarpeeseen

- lastenvaatteissa ennakoi: osta alesta seuraavalle kaudelle, tai keräile kirpparilta pitkin vuotta


Olen ottanut haasteeksi saada selkeyttä perheen rahatalouteen. Laskut ollaan maksettu ennenkin, mutta nyt pyrin siihen, että tietäisin minne ne rahat menevät. Haaveena olisi saada vähän säästöönkin. Rahattomuus on kuluttavaa, saa aikaan riitoja ja aiheuttaa stressiä. Ison perheen talous sitäkin enemmän. Vanha totuus on, että ei ne isot tulot vaan pienet menot.

Luopumisen sietämätön vaikeus

Olin hukannut itseni. Riittämättömyyteen, huolien alle, tavaran sekaan ja elämän kaaokseen.

 Ajattelin olevani tyytymätön elämääni siksi, että minulta puuttui jotain. Halusin suuria asioita. Hohdokkaan uran, isomman auton, suuremman talon. Olin sokea asioille, joita minulla jo oli.

  Viime keväänä tapahtui jotain, joka sai pysähtymään. Tein päätöksen luopua vakituisesta työstäni. Tuo päätös laittoi käyntiin prosessin, joka jatkuu edelleen. Vuoden aikana olen luopunut seuraavista asioista:

- vakituinen työ
- kiire
- suuresta määrästä tavaraa
- elämän suorittamisesta

Luopuminen on vaikeaa. Irti päästämistä täytyy opetella. Työn alla on edelleen paljon, mutta uskon, että suunta on oikea.