torstai 26. maaliskuuta 2015

Haasteita

1. Blogini haastettiin mukaan roskahaasteeseen. Roskia pitää kerätä luonnosta jätesäkillinen. Haaste tuli Kaarinan blogista. Suosittelen kuuntelemaan Kaarinan radiodokumentin Yksinkertainen elämäni, linkki löytyy blogista. Mukavaa vaihtelua tv:n katsomisen sijaan kuunnella radio-ohjelma! 

Roskia sisältävä kohdekin on heti mielessä, eli mukana ollaan. Heti mennään lasten kanssa keräämään, kun lumet sulavat. Haasteen vaikein osuus on kutsua mukaan kymmenen muuta blogia ja lukijat. Siinäpä minulle homma, mieluisia blogeja olen löytänyt vasta muutaman! Kotiläksyä on nyt sitten tehty puoli yötä ja olen lähettämässä haastetta eteenpäin. Löysin  lisää mielenkiintoisia blogeja, joita voin seurailla. 

Tehtävään kuuluu tehdä postaus roskien keruusta ja se tulossa, kun tehtävä on suoritettu.

Haastan mukaan nyt viisi blogia ja tehtävän suorituksen jälkeen viisi.

Eli haaste lähtee:

 Tiukilla

Kitupiikitär

Ihana arki

Elämä järjestykseen

Onnen tongintaa



2. Lisäksi haastan ihan itse itseni. Vuorossa olisi saattaa loppuun ikuisuusprojekti, eli haaste on sisustaa meidän makuuhuone viihtyisäksi.  Budjetti on 20€, mieluiten 0€. Aikaa viikko.

Jäät pitävät mahtavaa pauketta ja kuminaa. Kevättä kohti. Joutsenet palasivat jo.

5 kommenttia:

Kitupiikitär kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Täytyykin alkaa suunnitella, kuinka toteuttaminen onnistuisi turvallisesti. Toistaiseksi roskat ovat poissa silmistä, lumihankien peitossa.

äiti raitapaita kirjoitti...

Kiitos haasteesta! Katsotaan, miten käy :) Ja näistä sun haastamista blogeista saikin hyviä vinkkejä seurattavaksi :)

äiti raitapaita kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Sala Manteri kirjoitti...

Oli kivoja blogeja teillä, palaan vielä lukemaan. Eilen luin niin myöhään, että oon ollut ihan tööt koko päivän :) Kiva jos olette haasteessa mukana!

Johanna kirjoitti...

Heips! Kiitos elämäni ensimmäisestä blogihaasteesta. Otan ehdottomasti haasteen vastaan ja palaan myös varmasti lukemaan blogiasi =)