perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pientä pintaraivausta osa 1

Projekti eteinen, meillä siis yksi kaappi eteisessä, kaapissa kuuden henkilön ulkovaatteet. Tavaraa on. Vauvan vaatteet ovat vaunuissa.

Nyt on kaikki perheen talvivaatteet miltei pesty. Laatikoissa ja pusseissa on pois menevät, sellaisia, jotka kuluneet puhki tai ensi vuonna pieniä.
Kenkäsäilytys on hankala juttu. Kenkiä on poistettu, mutta on niitä väkisinkin vähintään 12 paria eteisessä. Nyt meillä on tuollainen korkea varastohylly, mahtuu siihen jonkun verran. Mieheni kenkä on kokoa 46-48, mukavia pieniä sieviä saappaita on aina eteisessä muutamat.

Muuallakin kotona siistiä. Olen onnellisessa asemassa, sillä naapurissa asuva ystäväni kärsii pahasta siivousneuroosista. Hän siivosi koko muun talon sillä välin kun ihmettelin eteistä. Ihmeellinen ihminen. Ei olisi onnistunut minulta.

Yhtään kevätvaatetta ei tarvitse hankkia. Olen ostanut niitä vuoden mittaan, kun on edullisia löytöjä osunut eteen.

Nyt onkin aika tehdä vielä tarkistus lasten talvivaatteisiin. Mikäli jotain tarvitsee hankkia ensi talveksi, niin teen sen nyt, kun voi löytää edullisia poistoja kaupoista. Kirppariltakin voi katsella.

Yksi pieni mies planeettakalsareissaan työnsi itsensä väkisin kuvaan...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Wow! Taidanpa ottaa inspis-tartuntaa ja yrittää saada jotain järkkäilyä ja poistoraivausta aikaan. Ja voisin tietty lainata siivoilevaa ystävääsi ;) Viikonloppuja! -Katri

Sala Manteri kirjoitti...

Kiitos! Oli urakka! Lopputulos kyllä kannustaa. Nopeampi lähteä ulos, kun lapsille löytyy hanskat ja pipot ilman etsintää...

Sala Manteri kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.