Olin aikaisemmin todella kiireinen. Opiskelut, työt, raha-asiat, lapset, ruokahuolto ja loputon meri pyykkiä. Vaadin itseltäni paljon, enkä oikeastaan saanut aikaiseksi kovinkaan paljoa.
Kotiäidiksi jääminen oli aika kamalaa. En kokenut itseäni tärkeäksi, eihän kotiäitinä pääse pätemään. Nykyinen status, eli työtön kotiäiti, tarkoittaa yhteiskunnassa melko hyödytöntä yksilöä. Enkä itsekään osannut arvostaa sitä mitä teen. Urakehitys tarkoittaa kotiäitinä sitä uraa, joka syntyy matkalla kohti kodinhoitohuonetta keittiöstä. Ei sovi lainkaan ihmiselle, joka on koko elämänsä vimmaisesti yrittänyt ansaita hyväksyntää muilta olemalla tehokas.
En tiedä mitä tapahtui, että kuppi meni nurin. Itkin kaksi viikkoa viime keväänä vanhan suorittajaminäni perään ja sitten hautasin vainajan. Hyvästi.
Ei se helppoa ollut. Jätin irtisanomispaperit, jätin opiskelut, aloitin koko elämän detox-kuurin. Kaikki pois mikä ahdistaa. Nostin kytkintä sosiaalisesta mediasta. Aloitin raivaamaan tilaa kotiin. Uudistin pyykkihuollon. Ja huomasin, että odotan vauvaa. Tänään istun sohvalla vauva sylissä, eikä meillä ole kiire mihinkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti