Tietoisuus

Näin jälkeen päin on aika noloa tajuta, että ei ole ollut kovinkaan viisas. On ollut helpompaa mennä virrassa muiden mukana. Kaipaan välillä sitä kaikkivoipaisuuden tunnetta, joka nuorena oli. Silloin, kun vielä kuvitteli tietävänsä maailmasta jotain. Nyt tiedän, että en juurikaan tiedä mitään. Tiedänkö enää itsestänikään mitään. Olenko koskaan mitään tiennytkään?

Tietoisuus kuitenkin on mielestäni hieman laajentunut. Tällä viittaan nyt johonkin aivan muuhun, kuin hengelliseen kokemukseen. Mielumminkin tarkoitan sitä, että joku on laittanut valot päälle varastossa, vaatehuoneessa ja silloin tällöin edistymistä on havaittu myös verkkopankissa. En halua enää tavaraa, en halua kerryttää materiaa, vaan haluan yksinkertaisuutta. En kaipaa merkkivaatteita, en halua olla trendikäs, vaan haluan käytännöllisyyttä. En halua velkaantua, en halua tuhlata, vaan haluan, että tulemme toimeen sillä mitä on.

Prosessit jatkuvat edelleen. Paljon olen prosessoinut myös itseäni. Se on väsyttävää. Uskon, että kaikella on tarkoitus. Myös sillä, että elämäntilanne meni sellaiseksi, että olen elänyt muutaman vuoden todella pienessä ympyrässä. Meni muutama vuosi, että en juurikaan nähnyt ketään, en suunnitellut paljoakaan, en harrastanut mitään omaa.

Miksi? Siksi, että olin sidottu kantamaan vastuuta omista lapsistani ja he täyttivät koko elämäni. Muuhun ei riittänyt rahkeita. Miksi alistuin moiseen toimintaan, joka ei täytä yhteiskunnan normeja? Eikä ollut edes minulle luontevaa? Ei se ollut alistumista, eikä uhrautumista, vaan kokkaamista, imettämistä, pyllyn pesua, läksyjä, paljon pukemista, pyykkiä, hölmöilyä ja hermoilua. Olin vapaaehtoinen. Suostuin siihen, koska elämä on vaiheita, joita seuraa toinen. Osa vaatii itseltä enemmän, mutta en kadu. Nyt olen raivannut pienen siivun omaa elämää ja pienin askelin lähden kohti uusia vaiheita.

On helppoa tehdä niin kuin muut tekee. On helppoa olla niin kuin muut on. Minä olen silti itsepäisesti näin.

Tämä aika on opettanut minulle sen, mitä en omalta elämältäni halua. Haluan työtä, jossa on mahdollisuus kehittää työtään ja omaa osaamistaan. Haluan selkeän aikataulun. En suostu sylkykupiksi, enkä kynnysmatoksi. Haluan keskittyä elämässäni olennaiseen. En halua täyttää kotiani turhalla tavaralla, jota en tarvitse. En myöskään halua mennä tässäkään ajattelussa mihinkään ääripäähän.

Kahvihuone

Blogissa taas pitkän tauon jälkeen. Kahden ihmisen kaipaamana.

Olen miettinyt paljon töihin menemistä. Olen ollut kotona lasten kanssa aika pitkään. Minulla on sosiaalialan koulutus ja ehkä jotain töitä voisi löytyäkin. Äitiyslomani loppuu elokuun lopussa ja siihen asti olisi aikaa pohtia tilannetta.

Töissä olemisessa on hyviä puolia. Ei tule ehkä ihan niin hulluksi, kuin vain kotona olemalla. Elämän sisältönä ruokkimis-siivoamis-pyykinpesu-lastenhoito rumba menee jonkin aikaa, mutta joskus huomaa haaveilevansa esimerkiksi järkevästä keskustelusta. Luin jostain, että ainoa ruoka, mitä äiti saa syödä lämpimänä on jäätelö. Osittain totta sekin. 

Töihin menemisen esteitä taas ovat seuraavat asiat. Miten ihmeessä saa vietyä kolme lasta hoitoon myöhästymättä joka aamu? Ajatuskin nopeasta lähdöstä yhden uhmaikäisen spagetin lailla velttona makaavan lapsen, yhden lahje- ja hihahysteerikon ja yhden täysin puettavan lapsen kanssa saa hien pintaan. Autolle asti kun pääsee, ýksi on jo karannut, yhdellä on housussa taas kakka ja uhmaikäinen ei suostu turvaistuimeen, vaan huutaa kurkkusuorana ja jäykkänä, kuin kakkosnelosen lankku. 

Hoitopaikka voi olla mitä vain ja kiitoksena tippuu kolmesta lapsesta hoitomaksu, joka saa pyörtymään. Rahallisesti työnteko ei kannata, tulojen nousu menee bensaan ja hoitomaksuihin. Siltikin jossain vaiheessa haluisin töihin.

Työpaikka sosiaalialalla voi olla oikein miellyttävä, tai sitten ei. Naisvaltainen työporukka ei välttämättä ensimmäiseen kahteen viikkoon tervehdi olleenkaan. Jos huomataan, että tulokas on pidempään, kerrotaan näkymättömät säännöt. Hierarkia on yleensä armoton. Kuka saa laittaa autonsa lämmitystolppaan ja kuka juo kahvinsa mistäkin mukista. Sitten se alkaa. Ensin ollaan näennäisen ystävällisiä. Takana päin haukkuminen alkaa yleensä viimeistään kolmen viikon kohdalla. Voi olettaa, että itsestä puhutaan pahaa, koska sinullekin haukutaan selän takana kaikki muut työkaverit. Oi, että sellaista jaksaa hyvin, kun kotonakin saa olla jatkuvasti lasten erotuomari.

Poikkeuksia toki on, harvassa, mutta kuitenkin. Jossain päin ihmisiä arvostetaan ja kannustetaan. Niin olen kuullut.

Alan vaihto on yksi vaihtoehto. En vaan osaa kuvitella, mitä osaisin tehdä. Varsinkaan, kun juuri nyt ei ole mahdollista pitkään opiskella. Ehkä työasia aikanaan järjestyy. Siihen asti saan nauttia kiireettömistä aamuista ja elämästä ilman aikataulua ja kalenteria. 

Todellinen halpamatka

Käytiin kolmen päivän kaupunkilomalla. Matkaohjelmaan kuului käynti upeassa vanhassa linnassa, tutustumista trooppisiin kasveihin, eväsretki meren rannassa ja oleilua ystävien ja sukulaisten seurassa. Mukana mies, isot lapset ja vauva. Budjetti reilut sata euroa.

Miten? Kohteena Turku ja majoitus sukulaisten tyhjässä asunnossa. Olivat ostaneet meille ruokatarpeitakin. Ensimmäinen ilta oltiin ystäväperheen luona.

Seuraava päivänä kävimme Turun kasvitieteellisessä museossa. Oli mahtava elämys, kuin pikamatka etelän lämpöön. Perhelippu maksoi 15 euroa ja oli hintansa arvoinen. Olimme hieman skeptisiä olisiko paikka lapsille mieluinen. Tytöt olivat ihmeissään. Paikka oli heistä upea. Greippipuu, viidakon huikeat kasvit ja ihmeelliset kaktukset jäivät mieleen.

Museo sijaitsi Ruissalossa, jonka maisemat olivat muutoinkin vaikuttavat. Huikeat tammimetsät!  Kävimme eväsretkellä meren rannalla. Ilta kului ystävien seurassa.

Toisena päivänä lepäilimme aamupäivän ja sitten suuntasimme Turun linnaan. Perhelippu maksoi 15 euroa. Kierros sisältää todella paljon portaita, joten pienille lapsille kantoväline on ehdoton. Linna oli lasten mielestä jännittävä ja ehdoton hitti olivat keskiaikaiset vaatteet, joita sai kokeilla.

Kävimme syömässä kauppakeskus Myllyssä. Mies etsi itselleen kenkiä, ei löytynyt. Ostettiin tuliaisiksi pojille uudet sangot, lapiot ja saippuakuplia. Huomasin, että minua ei kaupat enää jaksa kiinnostaa. Parasta matkassa olikin päästä ihastelemaan nähtävyyksiä ja nauttia hyvästä seurasta.

Oivallus oli, että lapset voivat myös pitää museoista ja nähtävyyksistä! Ilman isoa budjettia voi saada vaihtelua arkeen. Aina ei ole pakko matkustaa kauas. Suomessakin on kivoja kohteita.

Kuvat kasvitieteellisestä museosta.

Ulkonäkö

Miltä näyttää nainen, joka on synnyttänyt viisi lasta?

Kasvot: Silmien alla pysyvästi tummaa, ensimmäiset rypyt havaittavissa. Iho oli ihan kiva kymmenen vuotta sitten. Nyt muistuttaa sarvikuonoa. Kulmakarvat taas kadonneet, en ole muistanut värjätä.

Vartalo: Olemus löysähkö. Rinnat roikkuvat, kuin ajokoiran korvat. Läpättävät juostessa. Vatsanahkaa voi käyttää tarvittaessa tavaroiden kantamiseen. Tatuointia ei tarvitse harkita. Vatsaa koristaa pysyvä liekkitatuointi. Raskausarvet.

Hiukset: Väriltään maantie, kun ei kemikaalien pelossa uskalla värjätä. Ilmeisesti imetyksen takia tippuvat päästä. Mallia lehtopöllö.

Kuori: Tämä kaikki verhotaan rumiin rintsikoihin (imetyksen takia ei ole sopivia), joista tissit aina vähän tursuvat yli. Tosiäidillä on aina paidassa hieman ruokaa ja räkää. Jos ei ole nyt, niin viimeistään viiden minuutin päästä. Kotihousut ovat saaneet koristeeksi pienet puklut.

Kyllä. Luovutan. En pelkästään ole kotiäiti. Minä nykyään myös näytän siltä. Pitäisikö jaksaa enemmän yrittää?

Kuitenkin, tämä on pieni hinta siitä mitä olen saanut.

Mini minimalisti

Lasten suhtautuminen tavaraan vaihtelee meidän perheessä. Neljävuotias ilmoitti mummolle, että hän ei muuten halua itselleen mitään turhaa roinaa. Mistä lie lauseen kuullut. Hän luopuisi heti miltei mistä vaan. Mutkaton mini minimalisti.

Vanhin tyttäristäni on siisti ja hänen vähät tavaransa ovat kauniisti ojennuksessa. Hän siivoaa pyytämättäkin ja esikoisena vahtii pienempien perään. Yritän olla vaatimatta häneltä liikaa.

Toinen tyttäristäni on rakas taiteilijasielu. Boheemi ja räväkkä. Kaikki on aina hukassa ja mistään hän ei haluaisi luopua. Siivouspäivänä hän etsii itselleen piilopaikan, jossa voi lukea. Kiltit tyttäreni, toivon, että osaan kasvattaa heistä vahvoja naisia.

Olen itse samanlainen taiteilija. Yritän muuttua, mutta vaikeaa on. Olen liian rento, katoan haavemaailmaan, vaaleanpunaisten pilvien sekaan. Mietin tänään, että tuleeko päivää, jolloin voi todeta, että  valmista tuli. Koti on valmis. Ei ylimääräistä tavaraa.

Mitä se oikeastaan on mitä vimmaisesti yritän siivota? Onko siisti koti hyvän äidin mittari?  Luulenko, että järjestämällä kotini saan kasattua myös itseni? Oli miten oli projekti jatkuu.

Tulevan pääsiäisen kunniaksi kuvat pääsiäistipuista. Tiput likaantuivat. Yritimme pestä ne. Ehkä on aika lopettaa täydellisyyden tavoittelu ja tyytyä siihen mitä on. Myös siihen, mitä itse on.

Adidas Superstars - trendiaallon huipulla

Ostin alennuksesta taas kerran pari viikkoa sitten Adidaksen Superstar kengät, kolmannet saman merkkiset putkeen. Tuli pakkotilanne, kun edellisiin tuli pohjiin reiät. Pidän niitä kesät ja talvet, kunnes ne lahoavat jalkoihin. Sitä en uskalla ajatella, että kuka ne on tehnyt ja millä palkalla. Lohduttaudun sillä, että ostan mitään nykyään todella harvoin. Laskin, että omistan tällä hetkellä kaikkiaan kahdeksan paria kenkiä. Kaikilla on eri käyttötarkoitus.

Luin nyt sitten maan roskapostista, että olen kengissäni huipputrendikäs. Olen ollut siis muutaman vuoden tässä jo suorastaan muodin edelläkävijä. Samoilla kengillä kulkevat nyt julkkikset kautta maailman.

Toinen julkaisu kertoi, että minimalismi on muotia ja ilmeisesti minun munimalismini myös. Kaikki trendikkäät downshiftaavat. Voin siis todeta, että jos istun Adidakset eteisessä sohvalla, olen todellinen trendien ruumiillistuma.

Ketään se ei valitettavasti täällä maalla kiinnosta. Oravat hyppivät puissa niin kuin ennenkin. Eivät tiedä, että olen edelläkävijä.

Lasteni maailma on julmempi. Ala-asteella olevilla tyttärilläni on väärän merkkinen puhelin. Ja pipo on vääränlainen.

Niin se taisi olla minunkin lapsuudessani aikoinaan. Silloin oli Levikset ja nappiverkkarit. Vaikka ne minulla olivat, kiusatuksi tulin silti. On niin paljon asioita, miltä tahtoisin lapseni säästää.