Minä ja Visa olemme eronneet. Vietimme yhdessä monta yhteistä vuotta. Monenlaisia vaiheita. En tiedä voiko sanoa, että kasvoimme erilleen. Ehkä kävi niin, että Visa kasvoi ja minä vikisin.
Suhde Visaan oli yksipuolinen. Minä mietin Visaa usein. Valvoin usein öitäkin. Visa sen sijaan muisti minua vain kerran kuussa ja silloinkin epämiellyttävällä tavalla. Muuta en saanut. Se alkoi ottamaan päähän.
Eropäätös kypsyi pitkään, sillä olin riippuvainen Visasta. Visa ei sen sijaan tuntenut minua kohtaan mitään. Muisti vain kerran kuussa.
Eroprosessi ei ole vielä selvä, sillä edelleen Visa kulkee mukanani. Pankissa sanottiin, että voin tarvita Visaa. Itse haluaisin täyden pesäeron. Maailma ei kuulemma enää kulje niin.
Siinä kohtaa verkkopankissa, missä Visa ennen oli, on nyt nollia. En haluaisi palata yksipuoliseen, huonosti toimivaan suhteeseen. Voiko ihminen elää ilman luottokorttia? Pankissa oltiin sitä mieltä, että ei.
Olen ollut nyt koskematta Visaan jo pitkään ja huomasin, että en kaipaa enää Visaa elämääni. Ehkäpä Visa saa kulkea edelleen mukanani, mutta olemme tehneet suhteeseen erilaiset säännöt.
