Yhden naisen vastarintaliike

Suurin osa blogeista, mihin olen törmännyt, käsittelee uusien ihanien hankintojen tekemistä. Uudet ilmeet kotiin ja uutta rytkyä itselle ylle. Lapset puetaan uusiin ihkuihin kuoseihin, söpöä. Ei kun shoppa shoppa shoppa.

Elämä on muuttunut  kertakäyttöiseksi. Ostamme vaatteita roskiin. Aiheesta voi lukea tästä.  Olen kieltämättä joutunut itsekin karsimisen yhteydessä laittamaan vaatteita pois. Kaikki käyttökelpoiset menevät meillä kirppareille, kavereille, lumppukeräykseen ja osasta reikäisiä puuvillavaatteita on tehty rättejä omaan käyttöön. Vaatteiden alkuperää voi myös miettiä. Ovatko ne pienten käsien tekemiä? 

Olen ostanut vuosia vaatteet lähinnä kirppikseltä lapsille. Itselleni olen suurimmaksi osaksi saanut vaatteita käytettynä. Lisäksi olen lainannut vauvan vaatteita.

Vaatetilanne on alkaa olla sopiva. Ehkä edelleen vähän liikaa, mutta mitään ei tule mieleen mitään mitä tarvisisi.

Olen alkuun huhtikuun täydellisessä vaatteiden ostolakossa. Yhden naisen vastarintaliike. En osta yhtään vaatetta itselleni tai lapsille. En edes kirppikseltä. Jos taloustilanne kohenee, voisin syksyllä ostaa lapsille jotain kotimaisilta käsityö yrittäjiltä.

Miehen kanssa vähän naurettiin tälle meidän elämälle. Paljon tavaraa, vähän rahaa. Pyllyaukisia hamstereita. Hyvin menee. Tavaraa vaan kerääntynyt vuosien varrella. Rahat taas on mennyt sitä mukaan, kun on tullutkin. Elämä on laiffii. Onneksi virheistä on lupa oppia. Hirmuisen hyvä säästövinkki on olla ostamatta mitään.

Mitään minulta ei puutu

Ihmisten elämä on usein hankalaa. On ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia, päihteiden käyttöä, huolta lapsista, syömishäiriöitä ja sairauksia. Syöpää, aivokasvaimia. Kaikkea tätä olen seurannut läheltä.

Olen asunut kolme kuukautta Virossa, jossa olin työssä katulasten parissa. Osa heistä oli asunut vanhempien hylkäämänä hylätyssä talossa ilman sähköä ja täynnä loisia. Pienet lapset olivat haistelleet liimaa. Seitsemänvuotias tupakoi.

Olen tavannut vanhan miehen, joka oli vuosia Siperissa vankileirillä. Hänellä ei ollut yhtään sormea. Kaikki olivat paleltuneet pois.

Raha ei ole meille kovin tärkeää. Tärkeää on ollut lasten hyvinvointi, turvallisuus,  parisuhde ja hyvä ruoka. Tasainen elämä. Rahasta lakkasin murehtimasta, kun mieheni selitti, kuinka paljon enemmän meillä on omaisuutta, kuin lainaa. Onhan tässä kuitenkin lainaa koko ajan maksettu. Jokainen lasku on maksettu ja rahat riittävät hyvin ruokaan.

Rahalla ei voi korjata kaikkea. Rahaa ei saa kuollessaan kukaan mukaan. Se on vain väline. Ei muuta.

En silti sano, etteikö rahattomuus olisi raskasta. Se on. Olen asunut vuosia sitten Kalliossa, josta ikkunasta näin leipäjonon. Ei varmasti kukaan haluaisi seisoa siinä.

Tuttuni on lakimies ja eniten häntä työllistävät perintöriidat. En usko, että monikaan isä tai äiti kuollessaan toivoo sisarusten välien katkeavan. Rahan takia.

Olen ollut äiti tänään tasan kymmenen vuotta. Olemme onnekkaita. Meillä on kaikki hyvin. Toivon, että lapsemme saavat meiltä perinnöksi taidon nähdä maailmaa muidenkin silmin.

Pientä pintaraivausta osa 1

Projekti eteinen, meillä siis yksi kaappi eteisessä, kaapissa kuuden henkilön ulkovaatteet. Tavaraa on. Vauvan vaatteet ovat vaunuissa.

Nyt on kaikki perheen talvivaatteet miltei pesty. Laatikoissa ja pusseissa on pois menevät, sellaisia, jotka kuluneet puhki tai ensi vuonna pieniä.

Kenkäsäilytys on hankala juttu. Kenkiä on poistettu, mutta on niitä väkisinkin vähintään 12 paria eteisessä. Nyt meillä on tuollainen korkea varastohylly, mahtuu siihen jonkun verran. Mieheni kenkä on kokoa 46-48, mukavia pieniä sieviä saappaita on aina eteisessä muutamat.

Muuallakin kotona siistiä. Olen onnellisessa asemassa, sillä naapurissa asuva ystäväni kärsii pahasta siivousneuroosista. Hän siivosi koko muun talon sillä välin kun ihmettelin eteistä. Ihmeellinen ihminen. Ei olisi onnistunut minulta.

Yhtään kevätvaatetta ei tarvitse hankkia. Olen ostanut niitä vuoden mittaan, kun on edullisia löytöjä osunut eteen.

Nyt onkin aika tehdä vielä tarkistus lasten talvivaatteisiin. Mikäli jotain tarvitsee hankkia ensi talveksi, niin teen sen nyt, kun voi löytää edullisia poistoja kaupoista. Kirppariltakin voi katsella.

Yksi pieni mies planeettakalsareissaan työnsi itsensä väkisin kuvaan...

Prisman alekori huutaa hiljaa nimeäni

Heti sisäänkäynnillä kuulen jo sen kutsun. Se huutaa hiljaa nimeäni. Metsästäjä-keräilijä minussa herää ja aistini terästäytyvät. Järki sanoo, että kulje ohi, mutta ei - minä en pysty. Se vetää minua puoleensa kuin magneetti.

Tuo ihana poistokori täynnä punalappuisia aarteita. Huikeita säästöjä. Mitään en tarvitse, mutta kun on niin ihanan halpaa. Poimin laputettuja tuotteita, kuin pulleita mustikoita mättäältä. 70% ale! Melkein ilmaisia. Pakko saada!

Mistä tämä hulluus kumpuaa? Miksi päädyn aina samaan tilanteeseen? Prisman kassa piippaa ilmeettömänä huikeita löytöjäni, eikä iloitse kanssani. Hän ei ymmärrä. Olen ollut aarrejahdissa. Minun sateenkaareni pää laskeutuu suoraan löytö-osastolle.

Kyllä kun saisi jotenkin pidettyä itsensä kurissa, että en kantaisi enää kotiin halpaa roskaa. 007 ja lupa shoppailla, mutta vain tarvelistalta.

Kun kirppistely karkasi lapasesta

Kirppis on mahtava juttu. Olen vuosia ostanut miltei kaikki lastenvaatteet kirppikseltä. Lisäksi on ilmaiseksi saatuja. Jotain olen ostanut kaupoista, mutta nekin poistorekeistä. Kirppis on siis hyvä juttu, lapsilla on vaatteet päällä. Suurin säästö lienee lasten ulkovaatteissa, muutamalla eurolla voi löytää ihan kivat ulkovermeet.

Äitini kiertää kirppiksiä myös ja lopputuloksen voitte arvata. Tavaraa alkoi kertyä. Viidellä lapsella on oltava vaatetta, mutta vaatemäärällä, joka kaapeissa oli, olisi varmaan vaatettanut viisitoista lasta. Lelut ja muut roinat päälle. Lisäksi tavaraa itselle: vaatetta, koruja, laukkuja. Ostin, kun halvalla sain! Ihan tonttua touhua. Ostin jopa vääriä kokoja, jospa vaikka laihtuisin..

Kävin tänään kirppiksellä, oikein isolla kylällä Jyväskylässä. Ostan nykyään aina vain tytöille isompia vaatteita, samoin ostan vain pojista vain vanhimmalle. Poikien vaatteet jäävät aina seuraavalle. Nyt säästän vain hyväkuntoiset kivat vaatteet. Muut lähtee.

Enää ei kassikaupalla kamaa, vaan muutamia harkittuja ostoja. Vähintään saman verran laitan aina kotona pois vaatetta ja tavaraa. Itselleni en juurikaan osta mitään. Parit uutta vastaavat kengät olen ostanut puolen vuoden aikana. Oma vaatekarsinta edelleen kesken, vaikka ainakin puolet on saanut jo lähteä.

Jos lähden kirppikselle, mietin mitä oikeasti tarvitaan. Jos vastaan tulee jotain muuta kivaa, yritän miettiä, mihin sen kotonani laittaisin ja kuinka paljon tavarasta on minulle jatkossa iloa. Samalla mietin, kuinka siivoan loputonta suota eli vaatehuonetta, jonne tavarat yleensä päätyy. Näillä ajatuksilla ostovimma yleensä katoaa kokonaan.

En ole pitänyt kirjaa karsituista tavaroista, mutta voisin kuvitella, että vuoden aikana kaapeista on lähtenyt 30 Ikea-kassia kamaa. Ehkä enemmänkin. Suurimman osan olen raahannut tänne kirpparilta.