sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kahvihuone

Blogissa taas pitkän tauon jälkeen. Kahden ihmisen kaipaamana.

Olen miettinyt paljon töihin menemistä. Olen ollut kotona lasten kanssa aika pitkään. Minulla on sosiaalialan koulutus ja ehkä jotain töitä voisi löytyäkin. Äitiyslomani loppuu elokuun lopussa ja siihen asti olisi aikaa pohtia tilannetta.

Töissä olemisessa on hyviä puolia. Ei tule ehkä ihan niin hulluksi, kuin vain kotona olemalla. Elämän sisältönä ruokkimis-siivoamis-pyykinpesu-lastenhoito rumba menee jonkin aikaa, mutta joskus huomaa haaveilevansa esimerkiksi järkevästä keskustelusta. Luin jostain, että ainoa ruoka, mitä äiti saa syödä lämpimänä on jäätelö. Osittain totta sekin. 

Töihin menemisen esteitä taas ovat seuraavat asiat. Miten ihmeessä saa vietyä kolme lasta hoitoon myöhästymättä joka aamu? Ajatuskin nopeasta lähdöstä yhden uhmaikäisen spagetin lailla velttona makaavan lapsen, yhden lahje- ja hihahysteerikon ja yhden täysin puettavan lapsen kanssa saa hien pintaan. Autolle asti kun pääsee, ýksi on jo karannut, yhdellä on housussa taas kakka ja uhmaikäinen ei suostu turvaistuimeen, vaan huutaa kurkkusuorana ja jäykkänä, kuin kakkosnelosen lankku. 

Hoitopaikka voi olla mitä vain ja kiitoksena tippuu kolmesta lapsesta hoitomaksu, joka saa pyörtymään. Rahallisesti työnteko ei kannata, tulojen nousu menee bensaan ja hoitomaksuihin. Siltikin jossain vaiheessa haluisin töihin.

Työpaikka sosiaalialalla voi olla oikein miellyttävä, tai sitten ei. Naisvaltainen työporukka ei välttämättä ensimmäiseen kahteen viikkoon tervehdi olleenkaan. Jos huomataan, että tulokas on pidempään, kerrotaan näkymättömät säännöt. Hierarkia on yleensä armoton. Kuka saa laittaa autonsa lämmitystolppaan ja kuka juo kahvinsa mistäkin mukista. Sitten se alkaa. Ensin ollaan näennäisen ystävällisiä. Takana päin haukkuminen alkaa yleensä viimeistään kolmen viikon kohdalla. Voi olettaa, että itsestä puhutaan pahaa, koska sinullekin haukutaan selän takana kaikki muut työkaverit. Oi, että sellaista jaksaa hyvin, kun kotonakin saa olla jatkuvasti lasten erotuomari.

Poikkeuksia toki on, harvassa, mutta kuitenkin. Jossain päin ihmisiä arvostetaan ja kannustetaan. Niin olen kuullut.

Alan vaihto on yksi vaihtoehto. En vaan osaa kuvitella, mitä osaisin tehdä. Varsinkaan, kun juuri nyt ei ole mahdollista pitkään opiskella. Ehkä työasia aikanaan järjestyy. Siihen asti saan nauttia kiireettömistä aamuista ja elämästä ilman aikataulua ja kalenteria. 


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei ja kiva kun palasit!

Itse olen ratkaissut ongelman (työnteko & pienet lapset ja rahantarve) siten, että olen tehnyt osa-aikatöitä, etätöitä (iltaisin & öisin & viikonloppuisin) sekä iltatöitä konttorilla, jolloin mieheni on ollut lasten kanssa. Raskasta se on tosin ollut, mutta silloin on saanut tuloja sekä on saanut omaa aikaa. Kolmen lapsen hoitoon vieminen maksaa PALJON, joten pienestä palkasta ei juuri jää vaivanpalkkaa.

Sen lisäksi, että mietityttää, miten selviät lasten kanssa lähtemiset on syytä huomioida sairastamiset. Varsinkin kun lapset ovat olleet aiemmin kotihoidossa, ne oikein imevät kaikki pöpöt ja kaiken huipuksi sairastavat samat taudit yleensä peräkkäin, joten töihin saa olla koko ajan kantamassa todistuksia. Tiedän mistä puhun, minulla on ollut kaksi vanhinta lasta 1,5 vuotta päiväkodissa, kunnes en enää jaksanut moista rumbaa.

En ole sosiaalialan koulutuksen omaava, mutta alan etuna on, että töitä ainakin pitäisi riittää. Löytyisikö sieltä esim. jokku ilta- tai viikonloppu kaikkatyö, jolloin miehesi hoitaisi lapsia? Monella alalla on tällä hetkellä huonosti töitä, joten mahdollinen alanvaihto kannattaa harkita tarkkaan. Jos kuitenkin harkitset alan vaihtoa, niin moni äiti opiskelee uutta ammattia iltaisin/monimuoto/etäopiskeluna ja hoitaa siinä sivussa lapset kotona. Olen itsekin tätä kokeillut useamman vuoden, kun minulla oli mahdollisuus aikuiskoulutus rahaston tukeen. Sain olla päivät lasten kanssa kotona ja illat opiskella ja rahaa tuli silti kivasti. Ainut ongelma oli sitten se, että yöt meni opiskellessa...

Tsemppiä ratkaisuihin mihin sitten päädytkin!

Ja olisi kiva,jos kirjoittelisit useammin : )

Outi

PS. kirjoitit hauskasti sosiaalialan henkilöstöstä. Allekirjoitan tekstisi.. olin aikoinaan vanhainkodin taloustoimistossa töissä ja siinä tuli nähtyä, minkä laista meininki hoiva-alan henkilökunnalla on.


Anonyymi kirjoitti...

Moikka,
mä olenkin kaivannut kirjoituksiasi. Kuuden lapsen äitinä, monta vuotta kotiäitinä olleena neuvon, että kyllä itse tiedät, mikä on parasta sinun perheellesi. Ja hei, mikään ei ole ikuista. Jos joku ei nappaa, sen voi muuttaa.
Olin vähän aikaa töissä kunnalla kolmen lapsen ollessa pieniä, eikä se vaan ollut meidän perheelle se optimaalinen ratkaisu. Jäin kotiäidiksi ja minulle se sopi, vaikka välillä seinät kaatuivat päälle. Nyt olen aloittanut yrittäjänä kun nuorin on kuusi ja kaipaan hitaita aamuja sekä usko tai älä sitä, että saisin pestä pyykkiä ja tehdä puutarhahommia rauhassa. Kotona lapsia hoitaa abiturienttimme Vilma. Ensi vuonna homma muuttuu kun nuorinkin lähtee kouluun. Ehkä teen aamut töitä, käyn kotona ja jatkan taas illalla, kun mies on kotona. Ehkä kuusi lasta ja viisi vuotta ulkomailla ovat opettaneet, etten suunnittele enää niin pitkälle :)
No naisena se on vähän niin, että teet niin tai näin, niin aina tulee ihmisiä, jotka kokevat, että heillä on oikeus kommentoida sinun elämääsi.
"Opinions are like assholes - everyone seems to have one" sanoi Clint Eastwood leffassa.
Mukavaa kesää ja hyviä päätöksiä

-Jutta & kuusi lasta & mies & berninpaimenkoira :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän se vähän noinkin on, arki nimittäin. Mutta ettekös mamit ajattele näitä juttuja lainkaan lastenhankinta-vaiheessa. On aina jotenkin ironista, että erityisesti useamman pienen lapsen perheen äidit tekevät näitä toteamuksia lakonisesti jälkikädestä. Niinikään ystäväni kohdallani nielin kommenttini, ja mielessäni totesin etteihän tämä mitään uutta tietoa edes lapsettomalle ollut, vaan kaikki oli hyvin ennalta nähtävissä kun pienen pientä alkuraskauden vatsaa iloisesti patsasteltiin. Jakakaa toki tuntojanne vapaasti. Aidosti toisinaan kuitenkin ihmetellen mitä nainen lopulta itse haluaa.