torstai 9. huhtikuuta 2015

Pera ja perusasunnot

Vapise Kaisa ja luksuskodit, sillä nyt tulee Pera ja perusasunnot.


Tänään ohjelmassa tutustutaan kolmeen suomalaiseen perusasuntoon. Jakson lopussa raati valitsee yhden asunnoista jatkoon kilpailemaan vuoden perusasunnon halutusta tittelistä.



Ensimmäinen kohde sijaitsee urbaanissa ympäristössä. Kohteena on 1980-luvulla rakennettu kivielementtitalo. Julkisivua kohentamaan on juuri asennettu parvekelasit, muutoin talo on alkuperäinen, kuten kymmenen vastaavaa rakennusta ympärillä. Saunaton kaksio pitää sisällään jänniä ratkaisuja ja on värit on valittu rohkeasti. Eri vuosikymmenten tyylit kohtaavat ennakkoluulottomasti. Kylpyhuoneen värimaailma on hennon vaaleanpunainen, piristykseksi on valittu kukkaloistoa boordin muodossa. Keittiön kaapistot alkuperäiset, pöydäksi valittu pirtinkalusto. Kukkateema toistuu olohuoneen tekstiileissä. Lähtemättömän vaikutuksen tuo lattiapinnan materiaaliksi valittu ruskea muovimatto.



Toinen kohde on osa suomalaista rakennushistoriaa. Kohde on rintamamiestalo rinnetontilla. Remontti alkoi kymmenen vuotta sitten, mutta edelleen kesken sieltä ja täältä. Ehkä valmis ensi vuonna, ehkä ei. Keittiössä vihreäksi maalatut puolipanelit ovat löytäneet parikseen pilviaiheisen tapetit. Sisustus on runsas ja aiheeksi on valittu merellinen Hawaii-teema yhdessä perintöhuonekalujen kanssa. Yläkerrassa pystyy hyvin liikkumaan vain hivenen kumartumalla. Jyrkät portaat alimpaan kerrokseen muistuttavat joka päivä elämän rajallisuudesta.


Uudempaa rakennuskantaa edustaa omakotitalo haja-asutusalueella. Sisustus yhdistelee hauskalla tavalla erilaisia puuta matkivia muovipinnoitteita. Lastenkamareihin on saatu tiivis tunnelma sullomalla useita lapsia tavaroineen samaan pieneen huoneeseen. Elämää suurempi kulmasohva on keskeinen elementti tuvassa (muuta ei sitten mahdukaan). Säilytystilat jatkuvat kaappien päälle ja sänkyjen alle. Saunatilat.... ovat olemassa.


Jatkoon tällä kertaa runsauden sarvi - rintamamiestalo. Tervetuloa mukaan seuraavalla viikolla ohjelmaan Pera ja perusasunnot!


Kohteeseen kolme voi tutustua tarkemmin tulemalla kahville meille.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan huikee kirjoitus Salla! Mua on alkanu oksettaa kaikki sisustusohjelmat ym luksus- ja miljoonakodit, yök. Koti on koti, sisustuksesta ja luksuksesta viis..

äiti raitapaita kirjoitti...

:D :D Kiitos päivän piristyksestä! :D

Johanna kirjoitti...

=) Juu, tervetuloa tutustumaan teemalla "erilaiset kodit", elämää ikuisen remontin keskellä. Pinnoitetta puuttuu sieltä täältä, puuttuvat sähköt korvattu jatkojohdoilla... oijoi, mutta elämä menee eteenpäin =) Onhan tuttavapiirissä toki ihmisiä, joilla on valmiit pakettikodit ja sisään on muutettu vasta kun jok'ikinen lista on paikoillaan. Jokainen tyylillään ja kukkarollaan.

Sala Manteri kirjoitti...

Aika harva noissa luksusasunnoissa asustaa. Eikä onni ole siitä kiinni. Katsoin tosiaan päänsärkystä kärsiessä tuota Kaisa ja luksuskodit ohjelmaa, jossa eräs emäntä esitteli mm. 150 kengäparin säilytysjärjestelmänsä. Mä itkisin, (enkä onnesta), jos tänne pölähtäis 150 paria korkkareita.

Nina kirjoitti...

Tää on hyvä, tosi-tv ainesta aidosta suomalaisesta elämästä! Vähän samaa tyyliä kuin se muutaman vuoden takainen sarja, jossa esiteltiin suomalaisia kaupunkeja turistikohteena, esim. Kouvola ja Forssa... :)