tiistai 7. huhtikuuta 2015

Yhden naisen vastarintaliike

Suurin osa blogeista, mihin olen törmännyt, käsittelee uusien ihanien hankintojen tekemistä. Uudet ilmeet kotiin ja uutta rytkyä itselle ylle. Lapset puetaan uusiin ihkuihin kuoseihin, söpöä. Ei kun shoppa shoppa shoppa.

Elämä on muuttunut  kertakäyttöiseksi. Ostamme vaatteita roskiin. Aiheesta voi lukea tästä.  Olen kieltämättä joutunut itsekin karsimisen yhteydessä laittamaan vaatteita pois. Kaikki käyttökelpoiset menevät meillä kirppareille, kavereille, lumppukeräykseen ja osasta reikäisiä puuvillavaatteita on tehty rättejä omaan käyttöön. Vaatteiden alkuperää voi myös miettiä. Ovatko ne pienten käsien tekemiä? 

Olen ostanut vuosia vaatteet lähinnä kirppikseltä lapsille. Itselleni olen suurimmaksi osaksi saanut vaatteita käytettynä. Lisäksi olen lainannut vauvan vaatteita.

Vaatetilanne on alkaa olla sopiva. Ehkä edelleen vähän liikaa, mutta mitään ei tule mieleen mitään mitä tarvisisi.

Olen alkuun huhtikuun täydellisessä vaatteiden ostolakossa. Yhden naisen vastarintaliike. En osta yhtään vaatetta itselleni tai lapsille. En edes kirppikseltä. Jos taloustilanne kohenee, voisin syksyllä ostaa lapsille jotain kotimaisilta käsityö yrittäjiltä.

Miehen kanssa vähän naurettiin tälle meidän elämälle. Paljon tavaraa, vähän rahaa. Pyllyaukisia hamstereita. Hyvin menee. Tavaraa vaan kerääntynyt vuosien varrella. Rahat taas on mennyt sitä mukaan, kun on tullutkin. Elämä on laiffii. Onneksi virheistä on lupa oppia. Hirmuisen hyvä säästövinkki on olla ostamatta mitään.

2 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Sehän on totuus, että kirppiksillä on niin helppo säästää. 'Ostan tän, kun maksaa vaan euron - käytän tätä sit kesällä/talvella/juhlissa/mökillä ...' Itse olen ainakin tälläinen 'säästäjä'.
Yritän opettaa itseni ostamaan vain kun tarvitsen jotain. Vähän voi tietysti ennakoida hankintoja ja käyttää alennusmyyntejäkin hyväksi.

Sala Manteri kirjoitti...

Olen samanlainen. Mietin, että en voi mennä kirppikselle ollenkaan, muuten ostan varmasti jotain.... Olen niin toivoton :) kesävaatteitakin odottamassa muutama pahvilaatikko, eli niitäkään tuskin tarvitsee. Seuraavia vaatekokoja pääsen sitten metsästämään piakkoin, mutta nyt otan tauon. Ehkä voisin tehdä vielä kerran lastenvaate-inventaarion.