maanantai 23. maaliskuuta 2015

Blogitilastot

 Näen bloggerin hallintapaneelista sivuvierailujen määrän. Näen myös mitä kautta sivuille on tultu.

Sitä en näe mitä ajatuksia tekstit herättävät. Vaihtoehtoja on lienee  muutama: "Ei vitsi mitä tonttuja." " Uuu, fiksua karsia tavaraa, mut meen silti tänään shoppa, shoppa, shoppa." "Ahaa, kiva, meilläpäs onkin enemmän hilloa ja isompi koti."" Voi ei, ollaan vielä enemmän lirissä, kuin nää.""Kuka on niin tyhmä, et tekee viisi lasta, jos talo ei ole vielä maksettu ja lapsille ei voi ostaa synttärilahjaksi osakesalkkua?" "Voi ei, siitä ei oo kuvaa, ei voi keskustella puolen vuoden päästä mammapalstalla, et kuinka paljon se on lihonut ja muutenkin olevinaan."

Blogeja enemmän lukeneille omani lienee pettymys. Missä päivän asut? (sori mulla on päällä monta vuotta vanhat verkkarit), minimalismi ei olekaan meillä upea alati vaihtuva sisustus (en muista milloin olisin ostanut kotiin jotain uutta), eikä elämä muutenkaan ole pelkkiä kiiltokuvia (olenkin tavallinen ihminen, en enempää).

Meinasin lopettaa koko blogin, kun iski pelko yksityisyyden menettämisestä. En haluaisi, että perheeni kärsii, koska äiti pitää kirjoittamisesta. Samalla iski pelko, että en kestäkään mahdollista arvostelua tai kritiikkiä. Olen sellaiselle muutenkin todella herkkä. Olen ollut huonolla itsetunnolla varustettu hyväksynnän kerjääjä.

Totuus on se, että kritisoin kyllä riittävästi itse itseäni. Tiedän kertomattakin, että jos kaikki ratkaisut olisi tehty taloudellisesta näkökulmasta, ne olisivat olleet erilaisia. Elämässä ovatkin painaneet vaakakupissa muutkin asiat. Lapset. Se, että lasten äiti on kotona.

Miksi ihmeessä sitten kirjoitan avoimesti? Eikö olisi helpompaa kuvata päivän asu ja linkitellä siihen muutama nettikauppa? Olla ruotimatta virheitä. Olla kertomatta, että matkalla on tullut arpia ja osa haavoista on vielä vähän auki.

Ehkä se johtuu minusta. Olen allerginen pinnallisuudelle. Kirjoitan rehellisesti tai en ollenkaan. Kirjoitan, koska toivon muidenkin pysähtyvän. Miettivän arvojaan. Tekemään talousasioissa parempia valintoja. Tyytymään vähempään. Etsimään onnea jostain muualta.

Tänään taitaa mennä rikki 2000 vierailua sivuillani. Täällä käy siis muitakin kuin äitini katsomassa kuinka paljon teen kirjoitusvirheitä (perfektionisti).

Kuka oletkin, mistä oletkin, toivon sinulle hyvää. Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin. Jos ei tänään, sitten myöhemmin.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Raha tuo vaurautta mutta lapset rikkautta elämään :) eli oikeesti ootkin rikas!
Eija

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa,että pidät tätä blogia! Sellaisia ajatuksia herää täällä :). Meillä yhtä monta lasta (tosin esikoinen asuu jo omillaan) ja paljon pienempi koti,raha-asiat taasen vähän enempi mallillaan,kun olen niin tarkka rahankäyttäjä ollut aina. Kodinraivaus tuntuu ikuisuusprojektilta :) Rikkaita taidamme ola molemmat,tärkeimpien asioiden mittarilla "mitattuna" :) -Katri

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä blogista! Tekstiäsi on helppo lukea ja kirjoituksissasi on ajatuksia herättävää sisältöä. Pinnalliset päivän_asu_diibadaaba -kirjoitukset eivät ole minua varten. Jatka samaan malliin! Aurinkoa päiviisi!

Anonyymi kirjoitti...

En yleensä lue blogeja tai seuraa niitä, mutta tästä sinun blogista tykkään! Aion käydä jatkossakin! :)

Sala Manteri kirjoitti...

Realismi jatkuu! Kiitos kommenteista!

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka luenkin valikoituja muotiblogeja, nautin myös mäifen arkisempienkin blogien lukemisesta, melkeinpä enemmän. Jatka samaan malliin! T:eräs lukija

Susanna Hoffren kirjoitti...

Itse luin blogisi läpi lähes yhdeltä istumalta. Blogeja lukiessa haen niistä ennenkaikkea arkea. Minusta on mielenkiintoista sukeltaa erilaisiin elämäntilanteisiin ja lukea niistä ihan tavanomaisista arkisista ratkaisuista niihin. Niistä mitkä eivät vaadi lottovoittoa eivätkä aina edes toimi - eivät ainakaan ensimmäisellä yrittämällä. Se on mielestäni huomattavasti lohdullisempaa. Siitä oppii että kaikesta selviää eikä mahdottomia elämäntilanteita ole. On vain erilaisia.

Samaan pyrin omassakin blogissa. Vaikka joskus tekisi mieli kaunistella, uskon ettei se pidemmän päälle toimisi. Kiiltokuvia löytyy tarpeeksi kiiltävä kantisista lehdistä. Toki oman yksityisyyden rajoja on hyvä ajoittain pohtia. Itse kirjoitan blogia omalla nimelläni ja muutamista läheisistä käytän etunimeä kysyttyäni siihen luvan. Silti poikaystävästä oli kuulemma vähän hämmentävää, kun viimeksi haisunäätäpäivää pitäessä joku ihan vieras ihminen tervehti nimellä. Kun siinä sitten realisoitui se että niitä miun nettihöpötyksiä ihan oikeasti lukee joku muukin kuin miun vanhemmat ja pari kaveria. Ihan alkuun tuo nimellä kirjoittaminen kun lähti siitä, että ensimmäinen oma blogini oli hyvin tiukasti rajattu ja liittyi harrastukseeni, jossa esiinnyin joka tapauksessa omalla nimelläni. Silloin olin vielä visusti päättänyt, että en ikinä aloittaisi mitään yleisempää blogia. Mutta niin ne vuodet kuluivat ja tilanteet muuttuivat. Nykyinen blogi syntyi sitten puolivahingossa kun kahden erillisen blogin kirjoittaminen kävi turhan raskaaksi, mutta en kuitenkaan halunnut lopettaa kirjoittamista.

Sala Manteri kirjoitti...

Kiitos kommentista, tulen kurkkaamaan sun blogia! Täällä jatkuu arkirealismi rennosti nimimerkin takaa :) aiheet kun on osittain sellaisia, että ei huvita pärstävärkkiä tuohon etusivulle läväyttää :)